Joulupäivän puuhat

Joulu oli ja joulu meni. Tai se hössötys on nyt taas hetkeksi ohi - virallisesti tämä homma jatkuu sinne Tapaninpäivään asti. Koska kukaan ei muista kuitenkaan miksi joulua oikeasti vietetään, voin minäkin puhua niistä lahjoista,  jotka joulupukin tontut toimitti meille.  Lahjakortit kirjakauppaan ja urheiluliikkeeseen tulevat aina tarpeeseen, kirjoja ei koskaan ole liikaa ja ice bugit ovat jälleen ostoslistalla, joko saisin hankittua... Villasukat ja hartiahuivi lämmittävät, juustoveitsellä on hyvä puolittaa vaikkapa herkkuani vuohenjuustoa ja saunassa käyntiä varten tuli kolme pyyhettä. Ja mitä tulisi elämästä ilman eväsrasiaa? Muumikulho kruunaa koko homman.  Hyviä lahjoja pelkästään ja tonttu oli kuulolla: toivoin että ei mitään turhuuksia.  Käyttötavarat kunniaan! Paras lahja oli kuitenkin uusi puhelin jonka kautta tätäkin postausta teen. Täti on päivitetty nykyaikaan, kun vielä osaisin käyttää tätä. Joulun kirja saldo alkaa olla saavutettu. Nälkäpelin jälkeen luin Katariina Romppaisen Mustikkasoppa kirjan. Nyt menossa on se Maitotyttö. Seuraavaksi voi ruveta odottamaan uutta vuotta.  Se onkin aina ollut mieluisa juhla mulle. Perinteet kunniaan!

Montako yötä jouluun on?

Ei aavistustakaan, sillä minä en edes ole ihan varma, mikä viikonpäivä nyt on. Väittävät, että lauantai, mutta voiko se olla mahdollista, kun minusta tuntuu, että lauantai on ollut tällä viikolla jo kolmesti...
Jäin siis lomalle keskiviikkona - eli kuvittelin päivän perjantaiksi - ja siitä asti ollaan oltu vain lauantaissa. Saunottukin on jo niin useaan otteeseen, että edes se ei erota enää viikonpäiviä toisistaan. Hmm.

Edellinen jouluvihapostaus on nyt vähän laantunut, stressi on helpottanut monen asian suhteen. Eniten tämän joulun suhteen, sillä tajusin, että tästä joulusta  tulee erilainen. Tästä joulusta puuttuu sitä jotain; ahdistusta, pelkoa ja jännitystä. Enää ei tule kukaan määräilemään, huutamaan tai arvostelemaan sinun joulun viettoasi. Enää ei tarvitse pohtia, miten äkkiä tästä häviää jonnekin muualle tai minkä meriselityksen keksisi. Tätä ei ehkä kukaan voi uskoa, mutta näin se vaan meni vuosia. Ei mene enää, sillä mummoa ei enää ole. Ei sitä kukaan muu tajua kuin äiti... Mutta se on todella outoa. Tämän ajatuksen sisäistettyäni olen yrittänyt löytää jonkinlaisen joulumielen. Vielä en ihan sitä ole tavoittanut, mutta lähellä ollaan jo!

Hitto, jäi kaikenlaiset joulukalenteriohjelmatkin tänä vuonna katsomatta ja jopa Veikkauksen raaputusjoulukalenteri ostamatta. Melkein harmittaa nyt... onneksi The Joulukalenteri löytyy ainakin osittain youtubesta! Kuvalla ei muuten ole mitään tekemistä ko. joulukalenterin kanssa.. 

Joululahjat ovat paketissa, joulusiivous tehty ja mikä parasta, olen saanut nukkua ja lukea, lukea ja nukkua omassa tahdissa vanhempieni luona. Tällä hetkellä kirjoista meneillään on Suzanne Collinsin Nälkäpeli 1 - 3, siis kaikki ne kolme teosta (Nälkäpeli - Vihanliekit - Matkijanärhi).

Kaikenlaisen stressin kadottua sain totta kai flunssan itselleni ja sitä tässä nyt on sairastettu. Seuraavaksi jännitä, iskeekö mahatauti... ystävän lapset ovat kumpikin nyt yökkäilleet ja kädet ristissä toivon, että ei osunut tässä arvonnassa kohdalle. Eikö kaksi mahatautia jo yhdelle vuodelle riitä, mitä häh??!

Jenny kyseli omassa blogissaan, onko ihmisillä perinteitä joulunviettoon. Minulla ne ovat vähän sekalaisia perinteitä, mutta kuvio on suurinpiirtein tämä:

Anoppilassa herätään milloin herätään, juodaan aamukahvit ja syödään riisipuuroa. Sitten koristellaan kuusi, mikäli sitä ei ole tehty jo edellisenä iltana. Joskus sitä kuusta on etsitty vielä aattona ja hätäpäissään kaadettu joku puu raunion varresta. Sitten hengaillaan ja syödään vähän lisää. Iltapäivällä lähdetään yleensä joulukirkkoon & haudoille, kirkonkylälle & kaupunkiin, sieltä tultua syödään ja sitten on sauna. Sen jälkeen jaetaan lahjat, syödään vähän lisää ja hengataan loppuilta, mikä menee yleensä tosi myöhäksi jonkun leffan tai kirjan parissa.
Vanhempieni luona kaava on suurinpiirtein se, että herään navettaan äidin kanssa, sitten syödään aamupala, yleensä riisipuuroa. Sitten koristellaan kuusi ja taistellaan aina sotkussa olevat kynttilät paikalleen, kun ne on vaan vedetty nätisti nippuun edellisenä vuonna... Sitten on perinteisesti laukattu haudoille, vain kirkonkylälle, josta on kiire kotiin ennen kuin joulurauha julistetaan. Iltapäivä kuluu miten kuluu, sitten syödään, lähetään navetalle uudelleen ja sieltä saunaan, jonka jälkeen jaetaan lahjat.
Kaavasta on poikettu parina vuonna jopa niin, että haudoille on menty vastan navetan jälkeen.. hurjastelua.

Mutta yksi perinne on ylitse muiden. Jouluna täytyy ehdottomasti lukea Enni Mustosen Maitotyttö, vaikka kuinka sen osaisi ulkoa ja takaperinkin. Se vaan kuuluu jouluun, on aina kuulunut. Itkettävän ihana kirja rakkaudesta, rakkaudesta maaseutuun ja sen ihmisiin sekä arvostuksesta tätä työtä kohtaan.
Ja ehkä se joulufiilis syntyy myös siitä, kun kuuntelee sen joulurauhan julistuksen. Se vaan kuuluu asiaan.

Hyvää joulua kaikille.

Voi &%!@## joulu

Eilen illalla stressipäissäni kirjoitin kaikki joulukortit, liimasin hikipäissäni niihin merkkejä ja askartelinpa lähes kaikki joululahjatkin pakettiin. Miksi? Siksi, kun tajusin, että helvetti soikoon se vuoden synkin juhlahan on jo ovella. Mihin tämä aika oikein katoaa??

Tänä aamuna vasta tajusin, että ei olisi varmaan ollut mikään pakko, mutta tulipahan tehtyä. Perinteitä kunnioittaen, perkele. Niin on ollut hässäkkää ja vähän vietettyjä öitä tuossa hyvin sisustetulla varastolla (eli ns. kotona), että en ole edes kynttelikköjä nostanut tänä vuonna ikkunalle. Missä lienevät? Vaan vitunko tuolla on väliä, jos siellä ei olla niitä polttelemassa.

Että minuako kyrsisi tämä jatkuva majan muuttaminen ja paikan vaihtaminen? Ei kai? Mitä järkeä yrittää tehdä joulua yhtään mihinkään, jos se johonkin pitäisi tehdä, niin autoon vissiin, koska siellä tulee vietettyä noin 85 % ajasta nykyään.

Joulufiilis on siis tyystin hukassa, vaan minkäs teet. Kortit on, lahjat on, stressi on. Siirryttäiskö suoraan juhannukseen?



Käytiin eilen mummon luona. Mukava oli käydä, ensin syötiin ja sitten mummo tuumasi, että ootpa kyllä lihonu. Voi kiitos. Lupasin lopettaa lihomisen heti, kun mummo lopettaa vanhenemisen. Taidettiin vittuuntua toisiimme tasapuolisesti. Sukulaiset <3

Ajatelmia

Tämä on kyllä niin totta. Kannattaa muuten kokeilla oikeasti sateessa tanssimista, se vapauttaa jollain omituisella tavalla. Kesäsade on parasta, koska se on jollain tasolla lämmintä, nää syyssateet ei ihan niin lämpimiä ole, mutta toki voi kokeilla..



Jatkaisin vielä, että hyvä ystävä on kuin rintsikat - oikeassa paikassa tukena ja kun
kerran löytää hyvät, ei niistä halua luopua!



Krrhmm. Mitään en myönnä.. Juu, saattaa näinkin olla. 


Ihminen voi olla kateellinen niin monesta asiasta.. Joskus hätkähtää itsekin, kun tajuaa, miten typeristä asioista voi ollakaan toiselle kateellinen. Onko se minulta pois - no ei ihan varmasti. Kateus on mielenkiintoinen tunne.


Valitettavasti tiedän ihan liian monta "entäs jos olisin" tai "mutta jos kuitenkin" -ihmistä. Mitä se jahkailu enää auttaa, kun torttu on ollut housussa jo aikaa sitten? Pitäisi vaan myöntää asia, vaihtaa housut ja jatkaa matkaa. En itse ainakaan tunnusta jahkailevani eiliseen tai muuten menneeseen, joten en ihan ymmärrä, miksi joillekin tämä on niin kauhean vaikeaa.



Tuossa tekstissä on tietty pointti. Pikkuhiljaa alan olla siirtymässä siihen, että jokaisen myrskyn jälkeen paistaa aurinko ja että jokaisen huonon ajanjakson jälkeen on tulossa jotain parempaa. Ikäkriisi?!


Indeed. Vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että pessimisti ei pety ja optimistisuus on turhuutta ja positiivisuus nyt ainakaan ei pelasta mitään, alan kammeta pikkuhiljaa sinne positiivisen optimistin linjalle. Huh. Selkeä ikäkriisi tässä on tulossa.



Kill Armanin facebook ja twitter sivuilta löytyy näitä viisauksia  :)

Aika katkaista radiohiljaisuus

Edellinen postaus käsitteli töitä, noh, eipä se elämä ole siitä sen ihmeellisemmäksi mennyt. Tasapainoilu töitten ja vapaa-ajan välillä on mielenkiintoinen kiikkulauta. Onneksi vuosi alkaa olla lopuillaan ja pääsee jouluksi hengähtämään edes hetkeksi.

Tykkään kyllä niin kovin tästä työstäni, että suorastaan ihmettelen. Hiljaa mielessäni mietin, että siinä vaiheessa, kun tästä työstä katoaa ilo, innostus ja intohimo, meitsi lähtee nykimään. Toistaiseksi ei mitään hätää, yhtenäkään aamuna ei ole tuntunut,etten haluaisi lähteä töihin. Välillähän sitä pitää nillittää jostakin, mutta se nyt kuuluu meikäläisen perusluonteeseen.



Mikä ihme siinä muuten on, että onnistun aina täyttämään viikonloput kaikenlaisella tekemisellä? Se on toisaalta hyvä ja toisaalta ei. Pitäisi opetella vain olemaan tekemättä ja menemättä, mutta en vaan osaa olla tekemättä mitään. Tänään lähdetään avokkaan kummipojan synttäreille Kajaaniin, koko viikonlopuksi. Ensi viikonloppuna ollaan Rukalla ja sitten on THE PIKKUJOULUT. Nukkumatti kiroilee tätä univelkojen määrää, pitäis varmaan opetella nukkumaan päikkärit, mutta ei tässä nyt ehi, maailmassa on liikaa nähtävää, tehtävää ja koettavaa ;)



Mietin tässä jo ensi vuotta ja mahdollista uuden vuoden lupausta. Se on vielä työn alla, mutta eiköhän se uuteen vuoteen mennessä ole ajateltu valmiiksi...

Ajatusleikkiä

Pohdiskelin pitkällä junamatkalla jälleen kerran tämän blogin sisältöä ja tarkoitusta. Tykkään kirjoittaa kovasti ja välillä ajatuksissa käy, että miksen avaisi tyhjää word-tiedostoa ja rupeaisi paukuttamaan siihen tekstiä. Kirjoittaisi novellia, runoa, kirjaa. Teininä kirjoittelin paljonkin, mutta sitten homma jäi. Nykyään ilmaisen itseäni lähinnä ammattiartikkeleissani, sähköposteissa ja täällä. Ja tämäkin on vähän booooring, kun pää ja häntä eivät vaan tavoita toisiaan, lienevätkö samassa kropassakaan. Jos minulla olisikin joku tietty juttu, mistä bloggaisin?

Jos tarinoisin laihduttamisesta, blogini olisi luultavasti loputan jatkokertomusta edes takaisin sahaavasta painosta ja valitusta siitä, ettei muka ehdi eli suomeksi sanottuna kehtaa laittaa ruokaa, liikkua ja syödä oikein. Samaan aikaan voisin todeta joka lauseen loppuun "ja paskat", koska kyllähän minulla sitä aikaa on, jos sen niin ottaa. Blogin helmi olisi tämä kaikkien samassa veneessä uppoavien kadehtima karkkilakko, joka siis alkoi osaltani vuonna 2008 tai 2009, muista enää itekään.
En varmaan löytäisi mitään uutta kerrottavaa laihduttamisen saralta, ellen sitten alkaisi testaamaan kaalikeittokuureja ja muita vastaavia ihan vaan kokeilu mielessä. Sellainenkin blogi varmaan löytyy jo, en ole perehtynyt aiheeseen. Tai sitten voisin pohtia jokaisessa postauksessa, MIKSI minä laihdutan.
Siinä olisi muuten ideaa. Yksi syy per yksi postaus, olisipa jännä kokeilla, miten kauaksi syyt kantavat. Tästä aiheestahan tiedän siis loputtoman paljon, ylipainoisuus ei ole mikään outo juttu itselle, laihdutushistoriaa on ja läskileirejä saadaan oman suvun voimin pidettyä koska vain! Mutta en muuten laihduta. Joskus kirjoitin tänne elämäntapamuutoksesta, jota kohti kuljen. Siellä ollaan edelleen ja melko hyvin menee. Ei siis ajankohtainen aihe sinällää, hylätty.

Jos bloggaisin leipomisesta ja ruuanlaitosta, blogi muistuttaisi lähinnä tätä:

Juu parasta jättää tämä aihe niille, joita se kiinnostaa ja joilla on siihen taitoja... Oikeasti nuo mustat kaurakeksit eivät ole minun aikaan saannostani, vaan velipojan, joka arveli, että 10 minuuttia 200* asteessa on ihan fine. Olihan se, toiset tykkää tummemmasta! "Olin poissa vaivaiset viisi minuuttia..", niin totesi myös Muumipappa Muumilaakson tarinoissa, kun ruokaa laittoi ja homma eteni jokseenkin tähän pisteeseen sielläkin!

Jos kertoisin kotini sisustamisesta, siellä ei kovin ihmeitä lukisi.  Ei jotenkaan tunnu omalta aiheelta? Tykkään kyllä sisustaa ja laittaa kotia, kausittain, mutta tällä hetkellä koetan vähentää turhaa romua ja krääsää, joten en voisi kertoa mitä uutta ja kaunista olen kotiini ostanut. En jaksa vaihtaa edes jouluksi toisia verhoja, mikä kyllä voi johtua siitä, että eihän me jouluna täällä olla kuitenkaan Toiisaalta tee-se-itse jututkaan eivät ihan meikäläiseltä taitu, joten kodin sisustus ennen ja jälkeen kuvia ei paljon kannata odotella. Remontin aikaan noin 3 vuotta sitten tämä blogi olisi voinut olla ihan jees, mutta se juna taisi mennä jo. Ikkunassa on edelleen nuo 3 vuotta sitten ostetut verhot eikä uusia hankita, kun nuo entiset maksoi niin helkkaristi, että vieläkin tilipussi itkee verta. Kodin sisustamisblogi olisi siis lähinnä kertomusta siitä, miten keräsin miehen vaatteet pois tuolin päältä ja hukkasin jälleen avaimet / puhelimen tai jopa molemmat kotiini heti ovesta sisään astuttua.
ps. ne eivät hukkaannu siksi, että meillä olisi sotkua, vaan siksi, että tiputtelen ne milloin mihinkin, ihan vaan toim.huom.

Jos bloggaisin muodista ja vaatteista, päivänasuista, siellä olisi jotain tällaista:

Kuvassa talvisin melko usein esiintyvä kotiasu: villasukat, pitkät kalsarit ja joku paita. Korostetaanpa nyt, että tosiaan ne kalsarit, ei leggarit. Kauppaan lähtiessä päälle viskataan Puman tuulihousut tai toppahousut, riippuen kelistä. Villasukat jatkaa matkaa jalassa ympäri vuoden, myös nukkuessa ehdottomat. Niih. 

...eipä taida kannattaa tämäkään, vaikka työpäivien vaatetus saattaa jopa vaihdella hameitten, mekkojen ja farkkujen muodossa. Sitä samaa H&M ja Vero Moda kamaahan ne ryysyt on, piristeenä kirpparihankintoja ja 1970-luvun virityksiä.

Jos pitäisin hääblogia, tarinat olisivat tätä luokkaa:
"Kirkko varattu, vihkiseremonia tiedossa, musiikki tiedossa, hääpaikka varattu, kaasot ja bestman tiedossa, hääauto on, ruokalista on, vieraat on ja koristeet on.." Tämä kuvaa siis meikäläisen melko suoraviivaista ajatustyötä, että kun jotain päättää, niin ei muuta ku suoraan paperille asiat ylös, pikku jäsentely ja sen on siinä, sen kummemmin yksityiskohtiin menemättä. Tähän mennessä erinäiset kekkerit ja tapahtumat ovat olleet ihan onnistuneita, että josko joskus tuon elämänsä ihanimman päivän voisi hoitaa samalla tavalla. Anteeksi nyt kaikki morsiamet, mutta kuka jaksaa pohtia pikkutarkkoja yksityiskohtia yhtä päivää varten? Voisin kuvitella, että sen elämänsä täydellisimmän päivän saa vähemmälläkin stressillä, mutta mene ja tiedä... Tää olis kyllä omalta osalta maailman tylsin blogi.

Jos bloggaisin käsitöistä, se olisi niin tätä: "Opin tekemään ketjusilmukan. Edellisestä on aikaa noin 15 vuotta." tai "Ompelin ompelukoneella tänään. Edelleen ymmärrän, miksi en saanut alakoulussa käyttää ompelukonetta, neulan perkeleet ovat jotenkin heikkoa tekoa ja se kangas ei vaan pysy suorana. Huolto on muuten aika kallista!" tai sitten "Kaavat.. tässä niin kaavoihin kangistuneita olla, ihan hyvin voin ommella niin, että leikkaan vaan kaksi samanmuotoista ja ompelen ne yhteen!"
Päätelmä: ymmärrän käsitöistä yhtä paljon kuin sisareni kaunokirjallisuudesta. Minä opin lukemaan, hän oppi tekemään käsillään. Hänen lukutaitonsa on yhtä hyvä kuin minun käsityötaitoni, hänen lukutaitonsa on jopa parempi.. En saisi yhtään aloittamaani työtä loppuun. Tein ystävälleni muuten tässä taannoin lapaset, joku viiraus iski! Sain ne loppuun asti, kiitos äidin ja rakkaan sisaren. Ystävä purskahti itkuun lapaset saatuaan, saattoi siihen vaikuttaa ne raskaushormoonitkin.. Espanjassa muuten virkkasin. Samainen ystävä purkaa sitä virkkuutyötään varmaan edelleen kiroillen, oli se sellaista sötöstä.

 Seuraava idea!

Jos esittelisin treenejäni, blogini olisi tätä: "Maanantai-ilta: Kävelin juna-asemalta autolleni, noin 5 min, ajoin noin 35 km ja kaaduin sänkyyn nukkumaan. Tiistai päivä: juoksin neljä kertaa yläkerrasta alakertaan, koska tulostin jumi koko ajan. Muuten istuin perseellän suurimman osan päivästä. Keskiviikko: Tunnin lenkki ja kahvakuulailua, mies pelkää parketin puolesta. Torstai: Pitkästä aikaa ehdin spinniin! Perjantai: En oikeastaan jaksanut urheilla, aika rankka viikko takana. Treenasin vasenta kättä nostamalla siideritölkkiä yhden juoman verran. Lauantai: Kai seksi saunan jälkeen lasketaan? Venyttelyksi jos ei muuten? Sunnuntai: Lepopäivä."
Tää on niin tätä nykyään. Sanoin muuten kuntosalijäsenyyden irti, ahdisti se kortin perkele lompakossa, kun koskaan en sinne sitten joutunut silloin kun piti (eli ohjatuille tunneille). Enhän mä helvetti vie ole koskaan kotona, saati että sinne salille ehtisin.Taidan rueta käymään vaikka kertamaksuisessa mummojen vesijumpassa.  Kahvakuulan lisäksi mulla on sukset, mitäpä muuta suomalainen voisi kaivata?! Ice bugit? Ehkä?

Jos minulla olisi valokuvablogi niin.. ei perhana, mullahan on sellainen! 1/4 kirjoittajasta! Sinnekään jaksa kukaan mitään päivittää. Laiskoja ovat. Minäkin.

Jos bloggaisin kirjoista, se tarkoittaisi, että pitäisi jaksaa / viitsiä siis löytää aikaa lukea ne kaikki kirjat, joita olen viime aikoina kirjakaupasta kyllä hamstrannut. Uusimmat meille muuttaneet ovat Tuija Lehtisen Morsiuskamari, Peter Franzenin Samoilla silmillä ja Pirjo Hassisen Rouva. Lukeminen on jäänyt, kappas vaan, taas kerran aika vähiin.
Morsiuskamari oli ihan perussettiä Lehtiseltä, viihdyin. Franzen ja Hassinen ovat lukematta. Yllättäen.

Töitöitöitä

Tämä on jollakin tapaa viime viikon ja tämän viikonlopun tunnusbiisi. Haaveilen edelleen tästä kahden työn loukusta ja siitä esimakua tuli jo tänä viikonloppuna ja se vain jatkuu. En siis valita, kerrankaan. Jotenkin kieroutunuta, mutta rankka duuni on melkein kun lomaa henkisten töitten rinnalle. Saa nollata pään ja olla ajattelematta juurmittään.





ps. ihana kampaajani keksi syksyn piristykseksi laittaa hiuksiini turkoosia tehosteeksi. Vaaleat suortuvat imaisivat sitä niin tehokkaasti, että se on nyt aika kirkkaasti turkoosia. Isälläni kesti 2 vuorokautta tajuta asia ja nyt se tarttee nitroa. Ja silmälasit. Hmm.

Korvamatokoukkuja

Maailmankaikkeuden ärsyttävimmät korvamadot top 5 ovat meikäläisen listalla JUURI NYT nämä:

1. Spekti - Juomalaulu - voi jumalauta, eikö tästä juonjuonminäpoikajuon hokemasta pääse ikinä eroon?! Alkuperäinen versiohan on tämä ja tätä luukutettiin amisteininä ollessa. Mato korvassani vaan jatkaa tätä laulua vähän uudella nuotilla.

2. Robin - Boom Kah - hitsin tehokas biisi, jos haluaa päänsäryn. Molemmissa korvissa soi BOOM KAH, BOOM BOOM KAH! Mitä se tarkoittaa??

3. Britney Spears - Work Bitch - tämä soi ja soi radiossa, paitsi Suomipopilla ja Radio rockilla. Ja varmaan kohta sielläkin. En tiedä mikä tässä niin ärsyttää, mutta ärsyttää se silti. Lisäksi pohdin koko ajan, mistä tuo taustaininä on lainattu, mikä vanha biisi?!

4. Sanni - Prinsessoja ja astronautteja - myös tämä rallatus raikaa radiosta koko ajan ja tässä on jotakin todella raivostuttavaa. Lisäksi melkein kaikki tämän tytön biisit ovat samanlaisia rallatuksia.

5. Elokuu - Valvoo - tämä jää myös kiusallisesti soimaan päähän.

Yhteistähän näille biiseille on se, että kuuntelen näitä yksikseni enkä halua myöntää, että ne vois olla ihan jees biisejä, jollakin tapaa.*sniif* Lisäksi kaikissa on jotain tarttuvaa, mitä ne korvamadot hokee sitten porukalla myös unissa.

Enhän minä musiikista mitään ymmärrä, mutta aiemmin olen kannattanut ainoastaan synkempää ja raskaampaa jytkettä ja toisaalta sitten hyvää tanssimusiikkia, OIKEAA tanssimusiikka, toim. huom.
Nykyään menee sitten enemmän laidasta toiseen ja ympäri, johtunee siitä, että harvemmin tuolla zumbasaleilla tanssitaan tumman humpan tahtiin. Ja ehkä myös siitä, että lempipelini ajaessa autolla on edelleen kanavaruletti - heti kun jokin biisi tökkii, vaihtuu kanava toiselle, sitten toiselle, toiselle ja taas toiselle...

Tämän hetken top 5 biisit taas ovat:

1. Viikate - Tervaskanto - ajattelin pitkästä aikaa ostaa levyn. Siis ihan oikean levyn. Ja se on tämä.

2. Lemmenklaani - Tyttöni mun - mulla on paha vaje tanssimisesta ja kotona soi nykyään myös tanssimusiikki. Mies yrittää olla näkymätön, hän kun ei tanssi... Kuka lähtee kanssani tanssimaan?! Onneksi vuoden kohokohta, paikallisen seuran hirvipeijaiset tarjoaa vähän helpotusta tanssin tuskaan, sieltä löytyy luottosetiä tanssittamaan!

3. Juha Tapio - Minä sinua rakastan - tämä on vahinkolöytö youtubesta, tykkään.

4. Johanna Kurkela - Prinsessalle - tämä on soinut meillä hyvin paljon minun toimesta, kun nämä hautajaisasiat ja lasten kuolemat ovat olleet pinnalla. Tämä on niin kaunis ja takuuvarma itkettäjä oikeassa mielentilassa.

5. Kotiteollisuus - Maailmanloppu - on vaan niin hyvää KT:n tuotantoa, että oksat pois.

+ jokeribiisit: Avenged Sevenfold- Hail to the king ja Pink - Walk of shame

Niin tuota. Ei mulla oikeastaan niitä synkkiä ja kieroutuneita kappaleita sitten tässä ollutkaan.



ps. YleX muuten taitaa käyttää tuota korvamatokoukkua ohjelmaosiona tai jotain, ei siis oma keksimä termi, toim. huom.

pps. ihan aavistuksen verran olen vieläkin katkera sille juopolle pianonsoiton opettajalle siitä, etten koskaan oppinut nuotteja kunnolla. Sen sijaan Michael Aronin pianokoulu 1 kirjasta menee "Keinu" biisi koska vain, koska sitä jahkattiin varmaan vuoden verran. Nuottien opettelun sijaan osaan sen biisin numeroilla...

Rakkautta ja maisemointikangasta

Nollavaimo listailee silloin tällöin blogiinsa hakusanat, joilla kyseiseen paikkaan on päästy perille. Siellähän on vaikka mitä mahtavuuksia välillä. Tämän innoittamana tsekkasin omani, miten tänne päädytään.
Vähän ehkä petyin. Tai en tiedä. Hakusanat kun olivat rakkaus ja maisemointikangas. Muuten tänne on päädytty ihan osaamalla kirjoittaa tuo blogin osoite. Hurjaa.

Tämähän on niin rakkauden täyteinen blogi, että jo tok tuolla sanalla piäsöö perille suakka. En moiti! En vaan tiedä, löytyikö täältä se mitä etsit, vähän epäilen (hakuja tuolla sanalla 3 kertaa). Maisemointikangas (1 haku) aiheutti pientä pään raavintaa, mitä hittoa?
Sitten muistin, että niin! Kukkapenkkiprojektissa meni maisemointikangasta kyllä niin, että kohina vaan kävi. Projekti on muuten edelleen vähän kesken... ehkäpä ensi kesänä? Tänä syksynä muuten kiskaistiin parit umpirumat puskat pois anoppilasta. Uutta projektia odotellessa!

Kiire kirkkoon ja kiire kirkosta pois

Aloitetaanko tämä tarina sillä, että oikeastaan inhoan kiirettä. Olen nopea lähtijä ja tarvittaessa riittää puoli minuuttiakin lähtövalmiuteen, MUTTA kiire on mitä rasittavin asia. Voiko siitä joku oikeasti tykätä? Epäilen. Inhoan myös ylikaiken myöhästymistä. En halua itse olla myöhässä, enkä kestä, kun joku muu on myöhässä. Tässäkin on kultainen puolen minuutin sääntö - juuri ja juuri sen vielä kestää, jos joku myöhästyy vaikka sovitusta tapaamisesta sen verran, mutta sitten alkaa tikittää verenpainemittari.. olkaa ajoissa jumalauta!


Siinä on tämän naikkosen päivän ilme. Suurin piirtein tuo ilme naamallani suhasin iltapäivällä kotikaupunkiini yhdestä Suomen suurimmista maitopitäjistä - yllättävän pitkä se matka on, kun aikaa on vähän ja kiire mitä valtavin. Tai mukamas kiire.
Mitään kiireen tuntua ei olisi syntynyt, jos olisin lähtenyt edellisestä paikasta aiemmin liikkeelle. No ei pystynyt, moninaisista syistä johtuen. Joten miten toimitaan - painetaan kaasua.
Ja jostain syystä koko tieosuudella porukka oli päättänyt noudattaa tunnollisesti kaikkia liikennesääntöjä. Kaikki muut paitsi minä. Sitten en enää kehdannut ohitella ja mutkitella ja painella riikkaria, kun ei kukaan muukaan. Pöh.

Lopputulema oli kuitenkin, että se 45 minuutin matka taittui siinä 45 minuutissa, tosin tuolla ilmeellä ja hampaitten kulutuspinta ainakin sentin ohuemapana, piti vähän narskutella, kun jono ei liiku, liikennevalot ei vaihdu ja nopeammalla pätkällä saavutettu kahden minuutin etumatka kuroutuu umpeen... KUKA SIELLÄ NYT EI AJA, KUKA SEISOO EDESSÄ, HÄH?!

Ehdin palaveriin, totta kai, jopa 5 minuuttia etuajassa. Loppuporukka tulikin sitten myöhässä. Höyhenen kevyesti kiristelin taas hampaitani siinä viittä vaille kolme, että missä helkutassa kaikki on. Se on se psykologinen myöhästyminen - viittä vaille ollaan meikäläisen maailmankatsomuksen mukaan jo armottomasti myöhässä. Esimerkiksi 15:46 on jo selkeesti kymmentä vaille ja suurimmaksi osaksi peli on menetetty monessa asiassa.


Pitäisiköhän oppia sietämään myöhästymisiä ja antaa itselleen anteeksi, jos joskus saapuisikin sen minuutin, ehkä joka viisikin, myöhässä? Saattaisi useimmilla tämän alueen tieosuuksilla parantua liikenneturvallisuuskin kerta heitolla ja oma verenpaine tykätä myös.

Turistia vituttaa

Stara.fi tarjoili tämän herkullisen uutisen minulle ja tartuin siihen heti. Eli 19 kohdan lista, mikä turistia on ottanut ohimoon lomaillessa. Sen sijaan, että linkkaisin vaan uutisen teille, haluan toki kommentoida vähän. Nämä valitukset on siis koottu matkatoimisto Thomas Cookin sivuilta ja ovat uutisen mukaan aitoja tapauksia. Sovelsin ajattelemalla suomalaisia. Terminaali hoitaa!

1. Kohteessa oli liikaa espanjalaisia ihmisiä. Vastaanottovirkailija puhui espanjaa, ruoka oli espanjalaista. Kukaan ei kertonut meille, että siellä olisi niin paljon ulkomaalaisia.

Kyllähän tämä nyt pistää vituttamaan, etenkin jos ja kun kohdemaa on ollut Espanja. Luonnollisesti ottaen olisihan tällainen nyt pitänyt kertoa esimerkiksi matkatoimistossa, että Espanjassa asuu herranen aika sentään vielä espanjalaisia.
Itse ihmettelin omalla Espanjan reissulla eniten sitä, että mistä sitä espanjalaista ruokaa saisi. Italialaista ja brittityylistä kyllä löytyi, muttei sitä maan omaa sapuskaa.

2. Ranta oli liian hiekkainen. Meidän piti puhdistaa kaikki palatessamme hotellihuoneeseemme.

No tähän valitukseen yhdyn minäkin. Kyllä ei naurata, kun hiekkaa on piparissa yhden hiekkalaatikon verran. Toisaalta tämä oli lähtökohtaisesti tiedossa, että hiekkaranta on melko hiekkainen, että tähän voisi vaan todeta, kestä se.





3. Lomallani Intian Goalle olin tyrmistynyt, kun lähes jokainen ravintola tarjoili currya. Minä en pidä tulisesta ruoasta.

Siellä voi toki olla vähän hankala löytää sitä mäkkäriä. Onneksi curry ei kuulu intialaiseen keittiöön, joten se oli varmasti vaan poikkeustapaus tai ohimenevä muoti-ilmiö. Seuraavalla kerralla sitten.


4. Varasimme retken vesipuistoon, mutta kukaan ei kertonut, että meillä pitäisi olla omat uikkarit ja pyyhkeet mukana. Oletimme, että ne kuuluivat retken hintaan.

No kyllähän nyt jos perus-Pertti Suomesta näin olettaa, niin faktahan on se, että sen on oltava niin! Älä missään nimessä vaivaudu varmistamaan tällaisia asioita, oletuksilla mennään.

5. Puerto Vallartan kauppiaat ovat laiskoja, koska sulkevat kaupat iltapäiväksi. Se pitäisi kieltää, sillä minun täytyy usein ostaa tavaroita siestan aikana.

Niin, ei ole pakko mutta TÄYTYY, näin sanoi alakoulun rehtori joskus hamassa lapsuudessani. Pistää miettimään, olitko itse niin laiska, ettet kehdannut nousta sängystä ylös ja lyllertää kaupoille ennen tuota siestaa, häh?

6. Huomasimme, että hiekka ei ollut samanlaista kuin esitteessä. Esitteessä hiekka oli valkoista, mutta todellisuudessa se oli enemmänkin keltaista.

NO NIMENOMAAN! Kyllä minäkin mieleni pahoitin viime reissulla tällaisesta seikasta. Kyllä ei ole oikein tämmöiset esitteet ja sekin harmitti, että tiedän jopa Suomessa olevan paljon valkoisempaa hiekkaa. Loma pilalla.

7. Rannalla ei pitäisi päästää ihmisiä yläosattomissa. Ne veivät mieheni huomion, vaikka hän halusi vain rentoutua.

Ehkäpä miehesi rentoutui kyseisellä rannalla muuten, paitsi siitä yhdestä kohdasta... Just guessing.


8. Kukaan ei kertonut meille, että vedessä olisi kaloja. Lapsia pelotti.

Aika jännä, että ihmisellä voi olla lapsia huollettavana, mutta puutteita elämän perusasioissa, esimerkiksi siinä, missä kalat asuvat. Hyvin jännä.

 Tappajakalan paluu...

9. Esitteessä kerrottiin, että huoneessa on täysin varusteltu keittiö, mutta siellä ei ollut kananmunanleikkaajaa.

Perhana vieköön, tätä en olekaan osannut vaatia, kun olen tsekannut esimerkiksi lomamökkien täysin varusteltuja keittiöitä! Voi hitto, mutta seuraavalla kerralla osaan vaatia!

10. Olimme lomalla Espanjassa ja meillä oli ongelma taksikuskien kanssa, koska he olivat kaikki espanjalaisia.

Kyllä tämä espanjalaisuus on nyt ollut jollekin iso ongelma. Tai vissiin aika monelle.

11. Tiet olivat epätasaisia ja kuoppaisia, joten emme voineet lukea opaskirjaa bussimatkalla hotelliin. Siksi emme tienneet monista asioista, jotka olisivat tehneet lomastamme hauskemman.

Samaa voisin kyllä sanoa monesta Suomen tiestä. Toki voi olla, että tämän kommentin lähettäjä oli lomalla nimenomaan Suomessa. Onneksi hotellissa on ollut selkeästi niin paljon tekemistä, ettei opaskirjaa ole voitu lukea sielläkään. Saattoi olla myös, että koko kylän ja viikon ainoa bussi oli se, jolla sitä kuoppaista tietä ajelitte, joten on ihan luonnollista, että vähän vituttaa. Kyllä nyt bussissa pitää saada lukea!




12. Paluulento Jamaicalta Englantiin kesti yhdeksän tuntia, mutta amerikkalaisilla paluulento kesti vain kolme tuntia. Se tuntui epäreilulta.

Elämä on epäreilua ja maailmankartta on hyvin eriskummallinen kun sitä oikein tutkii...

13. Meidän yksiömme oli huomattavasti pienempi verrattuna ystäviemme kolmioon.

En edes tiedä mitä tähän voi sanoa?!

14. Esitteessä luki ”Ei kampaajia alueella”. Olemme tulevia kampaajia, ja siksi meidän palvelemisemme oli muita hitaampaa.

En edes ymmärrä tätä kommenttia?!

15. Matkaoppaassa pitäisi mainita, että lähikauppa ei myy oikeanlaisia keksejä ja pähkinöitä.

Se olisikin aika pätevä lause mihin tahansa asiaan "valitettavasti tuotevalikoimamme ei ole oikeanlainen" - loppuu se slotina ja opittepahan olemaan.  Ehkäpä myyjän paitaan vielä jotain tämän tyyppistä tekstiä:





16. Meidän piti jonottaa veneeseen pääsyä ulkona eikä siellä ollut ilmastointia.

Aivan hillitöntä, etenkin jos se vene oli ulkona. Vene ja ilmastointi ei sovi minulla kyllä samaan lauseeseen, mutta ehkä tässä tarkoitetaan jotain ihan muuta kuin moottori- tai soutuvenettä...

17. Matkanjärjestäjän velvollisuus on kertoa äänekkäistä vieraista jo ennen matkaa.

Sehän on todella helppoa. Kysyvät vaan ensi kerralla ilmoittautumisen yhteydessä "metelöitkö kyllä - ei" ja "oletko äänekäs kyllä - ei". Tähän varmasti vastaavat kaikki ja säästyisi aikaa ja rahaa ja hermoja, niih.


 


18. Hyttynen puraisi minua. Esitteessä ei ollut mainintaa hyttysistä.

Näin pääsi tekemään! Ei mitään mainintaa missään! Epäilen myös, että alueella oli ampiaisia ja perhosia, muttei niitäkään ollut mainittu! En ymmärrä.

19. Minä ja puolisoni toivoimme varautessamme kahta erillistä sänkyä, mutta silti meidät pantiin huoneeseen, jossa oli yksi iso sänky. Pidämme teitä vastuullisena ja haluamme rahat takaisin, koska tulin raskaaksi. Niin ei olisi tapahtunut, jos olisitte toimineet kuten toivoimme.

Tässä vaiheessa en kykene enää kommentoimaan, nauran ainoastaan. Tässäpä oiva syy-seuraussuhde, jos itse pamahtaa raskaaksi... "Olisit nukkunu sohvalla niin ku viime riidan aikana sanoin, niin tässä ei nyt oltaisi!" Voi elämän kevät.


Toivon ja rukoilen, että tämä on trolli, pakko olla. Vaikka toisaalta, ei ole mikään pakko. Aivan varmasti tästä maailmasta ja etenkin tästä maasta löytyy valittajia joka junaan, lentoon ja laivaan. 

Viikonlopun saldo

Uusi viikko edessä. Aurinkoista, sanoi sääpoika telkkarissa. Harvinaisen lämmintä, täydensi toisen kanavan setämies.

Viikonloppuna olin jäässä. Lauantaina laskettiin pieni arkku hautaan ja minun hampaat löi loukkua jo heti hautausmaan portilla. Paleleminen oli niin sisäistä kuin ulkoista, sydän kylmänä sitä toimitusta seurasin ja hämmästyin itsekin omaa itkuani. Ei meinannut onnistua millään ulkomuistista iltarukouksen lukeminen siinä haudalla, eikä kyse ollut siitä, ettenkö olisi muistanut sanoja. Mutta heti, kun nostin kameran kasvojen eteen ja kuvasin tilaisuutta, unohtui itku ja keskityin vaan siihen, mille sen linssin läpi näyttää. Häkellyttävä tilanne. Saman tien, kun laski kameran alas, alkoi tärinä ja itku. Avokas oli kyllä hienosti tukena.
Pappiahan meinasin motata heti kättelyssä kuonoon, ei kukaan tule hautajaisiin toivottaen reippaasti HYVÄÄ HUOMENTA! Häpäisin koko suvun tokaisemalla, että huomenta, vaikka tässä mitään hyvää olekaan. Ukko vaikeni ja mutisi jotain vaikeista päivistä. No shit Sherlock!
Vaikka toisaalta, mitä vaikeaa tässä meille muille on. Lapsen vanhemmillehan se on vaikeinta. Pahaa teki katsoa, kuinka hellästi isä taputtaa arkkua juuri ennen kuin se lasketaan hautaan.

Muutenkaan en lämmennyt sille papin märinälle. Esimerkiksi huomautus kahteen kertaan "olemme kokoontuneet tänne siksi että..", joo, sehän ei ole kellekään vielä selvillä, mitä tässä ollaan tekemässä. Sinällään tilaisuus oli ihan kaunis. Hauta peitettiin suvun miesten voimin vielä saman tien, hieno ele sekin. Oma mieheni näytti siltä, kuin olisi salaojaa kaivamassa tai sementtiä myllyyn tekemässä, kunnes sitten hellitti vähän tahtia.
Haudalta siirryttiin kotiin syömään. Minua ahdisti ajatus siitä, että sinne mennään ja mässätään olan takaa, mutta jälkeen päin ajateltuna se oli ehkä ihan hyvä ratkaisu. Tunnelma ei ollut ehkä mikään kaikista vaivattomin, koska lapsen isän suku oli täysin tuntematonta ennestään meille kaikille, mutta asiallisesti se tilaisuus vietiin läpi. Itsehän vietin lopputilaisuuden tyylikkäästi mustan hameen ja jakun yhdistelmässä, jota täydensi vaaleanpunaiset villasukat. Varpaat huusivat kylmästä hoosiannaa, joten ne sukat oli tarpeeseen. Siihen hätään ei talosta mustia löytynyt, vaan liekkö sillä mitään merkitystä, veikkaanpa että ei...

Pitkästä aikaa vietettiin osa viikonlopusta kaupungissa. En vaan jaksanut ajatusta siitä, että tässä joutuu vielä anoppilaan, halusin ihan pienen palan rauhaa. Asia ratkaistiin case ikkunanpesulla. Pesin mie ne akkunat kyllä oikeastikin, sunnuntaina nimittäin. Lauantai iltana olin niin väsynyt, että lähinnä makasin X asennossa sängyssä ja avokas pelasi pleikkaa. Sopi vallan mainiosti.

Sunnuntaina sain kuurattua ne ikkunat, jopa parvekkeen kaikki lasit molemmin puolin ja hyvä mielihän siitä jäi. Parvekkeella on lopultakin parvekekalusteet - eihän siihen mennyt kuin kolme vuotta eivätkä nämäkään ole omia - mutta jopa näytti erilaiselta sekin. Jatkettiin matkaa minun vanhempien luokse ja siellä minut valtasi taas jokin kätevä emäntä hurmos. Hurmoksen tuloksena oli kaksi piimä-omenakakkua, karjalanpaisti ja tuvan ikkunat pestyinä, muori oli tyytyväinen. Lisäksi roudattiin miehen kanssa puita liiteriin pari kuormaa ja illalla saatiin navettaan uusi lehmävasikka. Aamulla oli syntynyt sitä edellinen tulokas.

Jotenkin viikonlopussa oli monenlaista vastakkaisuutta: synkkyyttä - iloa, kaupunki - maaseutu, tylsää - tekemistä. Tuo kaupunki, kaikessa rauhaisuudessaan, on kyllä tylsä paikka. Ihan jees oli kyllä silloin illalla vain olla ja möllöttää, mutta mies kiipeili melkein seinillä sunnuntaiaamuna, että "ei jumalauta, jos tällei pitäis aina olla". Tyrkkäsin imurin sille käteen, johan hiljeni.

Maanantaiaamun tunnelmaa voisi silti kuvata näin: 

Pitkästä aikaa oli sellainen fiilis, että en halua lähteä töihin. Tätä tunnetta ei ole ollut aikoihin, en tiedä mistä se nyt tuli. Miehelle tämä fiilis on jo niin tuttu, etten jaksa enää edes noteerata, kun sängystä kuuluu "onks pakko jos ei taho", tänä aamuna hän nousi ihmettelemään, miksi minä en nouse ylös...

Ensi lauantaita odotan jo nyt innolla. Kampaajan lisäksi vietän aikaa kummipojan ja rakkaan ystävän kanssa, ai että.

20 asiaa ennen avioliittoa

Iltalehteä selatessa bongasin tällaisen uutisen: 20 asiaa, jotka naisen kannattaa tehdä ennen avioliittoa! Noh, kymmenen vuoden seurustelun jälkeen voisi olettaa, että avioliitto olisi jo ajankohtainen asia, vaan eipä hätäillä... Onpahan aikaa toteuttaa nämä kaikki asiat:

1. Matkusta ystävättäriesi seurassa

"Tämän rastin voi toki täyttää naimisiinmenon jälkeenkin, mutta monet sanovat, että ystävästä tai ystävistä koostuvassa ryhmässä matkustaminen on erityisen vapauttavaa, avartavaa ja vahvistavaa ennen alttaria."

Been there, done that vai miten se meni. Tämä rasti suoritettu, koska mennään uudelleen?

Myös jos satun purjehtimaan avioliiton onnelliseen satamaan, voisin lähteä reissuun akkaporukalla. Mulle käy myös sellainen Sinkkuelämää tyyppinen ratkaisu, jossa häämatkalle lähti kaverit, koska ukko otti ja ryssi koko homman. 

Meijän Espanjan reissuhan oli siis tämän tyyppinen!

2. Tee matka tulevaisuuden puolisosi kanssa

"Viikonlopun pärjää kenen tahansa seurassa, mutta testaa, kestättekö toisianne kokonaisen viikon matkaan liittyviä ongelmatilanteita ratkoen"

10 vuodessa kuvittelisin, että siedämme toisiamme ainakin sen viikon ja ne ongelmatkin tulee ratkottua, muttamutta, eipä olla koskaan kokeiltu ääriolosuhteissa eli matkalla. Tämä kohta siis pitäisi laittaa testiin.

3. Särje sydämesi

" "Mikä ei tapa, se vahvistaa" -sanonta pitää tällä kohdin paikkansa. Sydänsurut opettavat myös, ettei rakkautta voi pitää itsestäänselvyytenä."

Tuota, en taida kokeilla. Kokeiltu on joskus, riittääkö se? 

4. Jätä

"Jättäminen voi olla hyvin epämiellyttävää, mutta on voimauttavaa olla se, joka tekee lopullisen päätöksen suhteessa."

Toimiiko tämä jos jätän nykyisen mieheni, kun kuitenkin tähtään naimisiin hänen kanssaan? Voisiko joku selventää? Toisaalta, siinä saisi sydämenkin varmaan särjettyä, vaikka kuinka olisi tilanteen herra. Taidan silti skipata... 

5. Laita taloutesi kuntoon

"Ihan vain oman mielenrauhasi takia ja jottei sulhasesi joudu kärsimään tekemistäsi virheistä."

No tässä nyt on jotain järkeä, tehty. Kai.

6. Keskustele talousasioista tulevan miehesi kanssa

"Tee vähintään itsellesi selväksi, mikä talouteen liittyvä tavoitteesi on lyhyellä ja pidemmällä tähtäimellä, ja miten käytät rahojasi - tuhlaatko vai säästätkö. Raha-asiat ja niistä riitely voivat liitossa osoittautua kohtalokkaiksi kysymyksiksi."

Kymmenessä vuodessa oppii tähän, uskokaa tai älkää. Raha onkin varmaan ainoa asia, mistä meillä ei riidellä. 

7. Asu yksin

"Tai miksei kämppisten kanssa, mutta ehdottomasti ilman vanhempia. Itsenäisyys kasvattaa ja sen jälkeen osaa olla kiitollinen niistä hyvistä puolista, mitä kumppanin kanssa asuminen tuo mukanaan."

Kämppikset check, oli kivaa tytöt, mut Luojan kiitos muutettiin erilleen.

8. Asu kumppanisi kanssa

"Kaikille tämä ei sovi vakaumuksen takia. Nillle, joille sopii, yhteisasumista voi ajatella vähän kuin auton testiajoa ennen ostopäätöstä."

Tämä kohta lienee jo selvillä vesillä.

9. Koe kesäromanssi

"Vaikkei kesäromanssi kestäisi, jää siitä hauskat muistot, joiden pariin aika ajoin palata."

Koettu on, periaatteessa, joten tästä pisteet.

10. Opettele kokkaamaan

"Ei siksi, että sinun olisi jäätävä kotiin miestäsi passaamaan, vaan koska on rauhoittava tietää, että selviää omin neuvoin keittiötehtävistä."

ONKO PAKKO JOS EI TAHO???

11. Törsää itseesi!

"Koska voit tehdä sen!"

Hah, arvatkaapa olenko törsännyt... noi mä haluun seuraavaks, ks. kuva. 

12. Riitele ainakin kerran kunnolla tulevan puolisosi kanssa

"Kunhan saatte sovittua sen jälkeen. On hyvä tietää, että pääsette riitojen yli."

Mistäs sen tietää, kun aloittaa, että saako sitä koskaan sovittu.Ja hyvää matsia ei koskaan jätetä kesken! Meikäläinen kiihtyy nollasta sataan kyllä niin ytäkkäästi etenkin tiettynä aikana kuukaudessa, että ei tarvitse olla kovinkaan fiksu päätelläkseen, että meillä välillä säkenöi. Riitelen jopa itseni kanssa. Sovituksi on saatu tähän mennessä, check. 

13. Treffaile useampia ihmisiä

"Jottei vakiinnuttua iske fiilis, että on jäänyt paitsi kaikista niistä hyvistä, mutta myös todella huonoista ja kavahduttavan kamalista treffeistä."

Tää on kyllä jäänyt kokematta. Vielähän tuota ehtisi...

14. Kohtaa jokin suurimmista peloistasi

"Oli se sitten laskuvarjohyppääminen, puheen pitäminen yleisön edessä tai illastaminen yksin."

No en mielellään hukuttaisi itseäni autossa, josta ei pääse ulos, joten taidan jättää tämäkin väliin, niin nynnyltä kun se tuntuukin. 

15. Harrasta seksiä ystävän kanssa ilman sitoutumista

"Jos et muuten, niin ainakin pitääksesi huolen, ettei ihastuksesi kohteena oleva ystävä ole juuri se, joka karkasi käsistäsi."

Ihastuksesi kohteena? What? Pitääkö tässä rikkoa vielä ystävyyssuhteetkin? SKIPPAAN. Ja periaatteessa näin on käynyt joskus hamassa menneisyydessä, ystävästä ei kyllä enää nykyään voi puhua. 

16. Opiskele ja kouluttaudu

"Naimisiinmenon jälkeenkin riittää toki aikaa, mutta parempi tähdätä tutkintoon jo aikaisemmassa vaiheessa."

Hauska, ihan kuin naimisiin meno lamauttaisi ihmisen ja kaikki aivotoiminta loppuu siihen paikkaan amenen jälkeen. Noh, opiskeltu on ja kouluttaudun työn ohessa koko ajan, onks nyt hyvä?

17. Tee uraunelmistasi totta

Koko ajan konttaan polvet ruvella tässä uraputkessa.

18. Mieti, mitä mieltä olet jälkikasvusta

"Perheen perustamisesta ja lapsista kannattaa keskustella hyvissä ajoin."

Tämän kohdan allekirjoitaan. Kylläpä kevyesti vituttaisi mennä naimisiin ja todeta vaikka kahden vuoden kuluttua, että mies / nainen ei koskaan tahdo lapsia ja itsellä pukkaa vauvakuumetta ja jälkikasvu on parasta mitä tiedät. 

19. Paranna tapasi

"Skarppaus kannattaa. Tarkastele elintapojasi ja tarpeen mukaan vähennä juomista, syö terveemmin ja lisää liikuntaa."

Yritys on kova, nimimerkillä ikuinen laihduttaja 

20. Opettele tuntemaan itsesi

No tämä pitää myös paikkaansa, oikeastaan lähes ainoa järkevä väittämä / teko. Kun tuntee itsensä, ei voi syyttää toista omista puutteistaan ja virheistään, koska sie itse tiedät, että tietyissä asioissa vika onkin sinussa, ei hänessä.