tiistai 30. huhtikuuta 2013

KYLLÄ VAPPUNA ON KIVAA!

Viinaton vappu tai viinallinen vappu, kyllä vappuna on kivaa! Hauskaa vappua itsekullekin säädylle, älkää tukehtuko munkkeihin, juoko liikaa simaa tai hirttäytykö serpentiiniin!


Mitäpä jos


Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan?
Mitäpä jos sun selkä pettää uudenvuodenaattoyönä, viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?
Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oot lapseton, saako vailla koulutusta adoptoida?
Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin? 
Mitäpä jos mä sokeudun voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?

Mitä? Mitä?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Mitäpä jos mun suudelmaan et tahdo enää vastata, niin onko rakkaus jonka rakensimme tehty hiekkaan?
Mitäpä jos on ukkonen ja liekki syöksyy maata kohti, polttaa koko pitäjän sen ihmiset ja linnut?
Mitäpä jos jäät työttömäksi?
Mitäpä jos et aikuistu, pyörit tuolla pillifarkuissas ja olet kuuskyt.
Mitäpä jos mä löydän toisen?
Mitäpä jos se rakastuu ja tahtoo mennä naimisiin ja viettää häitä viikon?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

Tiedäthän että pysyn tässä vierelläsi maailman tappiin asti.
Vaikka tää nuoruutemme kesii väistämättä ja vaipuu vanhuuteen.
Muistathan että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä.
Mitäpä jos se työ on tehty hartaasti ja yksinoikeudella?
Yksinoikeudella

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Ja elämä tapahtuu sinä aikana.
Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan? Lentääkö se ilmaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan? 
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

- Samuli Putro, Mitäpä jos

Ihana biisi.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Hilpeä pehmolelu saviruukussa

Viikonloppu vierähti ystävän polttareissa ja bloggailut jäivät viikonlopulta. Niinpä huhtikuun tarinoihin liittyvät väliin jääneet sanat tulevat kaikki samassa postauksessa, jos joku ei otsikosta vielä tajunnut.

Tosiaan, perjantaina kokoonnuttiin kaverin ja sisareni kanssa kaverin luo saunomaan ja yökyläilemään ja aamulla startattiin seitsemän maissa kohti Jyväskylää. Matka oli oikein hilpeä, mitä muutakaan se olisi voinut olla, kun kyseessä oli tällainen porukka. Jutut vaan huononi ja nauru lisääntyi, mitä lähemmäs päästiin. Kokoonnuttin sitten koko polttariporukalla ja polttarisankarin yllättäminen onnistui melko hyvin, hän oli tosin aavistellut, että polttarit on tulossa sinä viikonloppuna, mutta se metelin määrä, mitä rappukäytävässä oli, oli varmaan kaikista uskomattomin..

Seuraavat etapit polttareissa olivat sitten kirppari, josta morsmaikku osti itselleen tyylikkään polttariasun. Se violetti nahkatakki oli niin hänen juttunsa! Puhumattakaan niistä sinisistä puutarhasaappaista. Ah, mitä tyyliä. Kirpparilla oli toki myynnissä muutakin, löysin muun muassa pehmolelu(ja), mutta niitä ei tällä reissulla tarvittu.

Kirpparilta siirryttiin boulderoimaan eli seinäkiipeilemään ilman valjaita. Varsinainen spider pig lauma siellä seinällä menikin ja muutama itsensä voittaminenkin koettiin, kun mahdoton muuttui mahdolliseksi kiipeilyn aikana! Aivan huippua toimintaa.

Matka jatkui Laukaaseen, jossa toimii Varjolan tila. Samalta tilalta oli vuokrattuna mökki, varattuna aivan superhyvä päivällinen ja loppupäivän aktiviteetit. Aktiviteetteja tilalla on vaikka kuinka; koskenlaskua, naurujoogaa, maalaisolympialaisia, off-road safareita.. Kaikkea muuta varmaan löytyy, paitsi saviruukkujen tekoa. Polttareita varten valitsimme kuitenkin Tulevan vaimon selvitymiskoulun.

Tulevan vaimon selviytymiskoulussa morsian sytytteli nuotiota, lassosi miestä takaisin, ampui naapurin Tiinaa tennispalloritsalla ja ajoi jeeppiä metsässä. Hurjan hauskaa ja lopuksi oli elämyksellinen vaijeriliuku kosken yli kaikille halukkaille! Homman ollessa bueno, siirryttiin mökille saunomaan ja morsiussaunasta vastasi täältä Savon mualta tullut porukka eli allekirjoittanut, allekirjoittaneen sisar ja ystävä. Saunassa karkotettiin pahat henget ja vanhat suolat ja vihdottiin liittoon onnea ja rakkautta.

Illan mittaan oli myös siiderimaistajaiset, mikä oli yllättävän vaikeaa silmät kiinni, tietovisaa ja valokuvashowta. Morsian tuntui tykkäävän viikonlopusta eikä itselläkään ole mitään valittamista. Siskorukka sen sijaan kärsi seuraavana aamuna semikokoisesta liskodiskosta...


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Hurme

Janne Hurme. Siinä se. Kirje, Tinasormus ja Suuttumaan, ne tulee ensimmäiseksi mieleen ko. tyypistä.

Näin perjantain kunniaksi ei kykene parempaan suoritukseen..

torstai 25. huhtikuuta 2013

Sanansäilä

Sitä minä olen kehittänyt. Sillä minä sivallan ihmisiä. Se on aina ollut aseeni. Sen terävyys tulee osittain perintönä.

Kyse on siis sanansäilästä, perkeleen terävästä kielestä, jolla saa itsetunnot hetkessä alas ja kyyneleet silmiin jos niiksen tulee. Tai toisaalta sillä saa hymyn huulille ja naurun aikaan, jos tahtoo. Se on tehokas ase ja riitelytilaneissa olen tarvittaessa aivan kauhea. Vittuilun, väittelyn ja sarkasmi jalo taito liittyy vahvasti tähän sanansäilään. Ja uskokaa pois, vaikka se ei kirjoitetussa tekstissä ehkä näy, niin täältä pesee ja huomenna linkoa. Tai säilällä lähinnä miekkaillaan, mutta joka tapauksessa, minun säilä on valmiina! 

Sanat ovat usein aseista pahimpia. Minulle ei tullut kovin montaa hyvien haltijattarien lahjaa syntyessä, mutta pahatar vissiin nakkasi temperamentin, asenteen ja lihakirveen oloisen kielen minulle. Minua on sivalleltu sanoilla ja sitä mukaa minä annan takaisin sanasta ja parhaasta kaksi. Perushommaan kuuluu myös se, että paras viiltää itse itseään ensimmäisenä sanoilla, silloin muitten tökkimiset ei tunnu missään. Imen itseeni uusia ilmaisuja kirjoitetuista teksteista, puheista, muokkaan niitä sopiviksi ja räväytän koko paletin sopivassa tai epäsopivassa kohdassa esiin.

En koskaan oppinut soittamaan soittimia, ainoastaan suutani. Tämä on ehkä ainoa asia, jonka myönnän osaavani, liekö se sitten hyvä asia.. Puhun tarvittaessa mustan valkeaksi ja valkean täplikkääksi. Puheen sekaan uppoaa niin aeto savo kuin karjalaiset miet ja siet. Kyseessä on siis melko sekavan oloinen, perusvittumainen akka (tarvittaessa). Tai pirun hauska, se riippuu, niih. 

Lisäksi pohdin, kirjoitetaanko tämä nyt oikeasti sanansäilä vai sanan säilä, mutta päätin kunnioittaa haasteen laatijan kirjoitusasua.

**
Eilen tein noin 15 tuntisen työpäivän, mutta oli se mukava päivä, ei voi muuta sanoa. Tänään menen ostamaan jonkun sorttisen käsien vapauttajan puhelimeeni, olisi nuo työmatkat ehkä vähän mukavampia ajella. 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kukku

Sopii toivoa, että unikirjan selitykset eivät ole ihan täyttä kukkua, sillä viime yön sekopäisen unen (kas vaihteeksi) onnistuin selittämään kirjan avulla ihan hyväksi.

Kukku tarkoittaa siis valetta. On olemassa myös lelukauppa, jonka osoite on kukku.fi.
Ja sitten on Anita Hirvosen biisi, jossa kukku mainitaan myös. Se on ehkä hienoin oivallus tässä blogimerkinnässä tämän sanan kohdalla! Liekö ollut myös tämän haasteen laatijalla mielessä ;)

Tätä sanaahan voi pyöritellä vaikka miten, yhtäkkiä tästä saadaan kukkuminen, kukkurukuu, kukkua.. Jos joku asia voi olla kukkua, niin myös käki voi kukkua.
Siitä tulikin mieleen, että Karjalan evakkomummot huokailivat joskus haluavansa kuulla käen kukuntaa. Siinä toinen sitten toiselle, että turha niitä on mennä kuuntelemaan kadotettuun Karjalaan, kun sieltä on osa porukkaa tullut käet taskuissa rajan yli..
Siinäpä aamun puujalka sitten. Ehheh, eikä ollut edes oma keksimä juttu.

**
Huomenna on tilipäivä! Tilinauha oli sen verran armeliaan näköinen, että polkupyörän hommaaminen polttelee entistä enemmän! Lisäksi tein alustavan diilin uudemmasta autosta, päivitetään autokanta minun osalta edes 2000-luvun alkuun.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Luovuus


"Luovuus on vapauten ja älykkyyteen liittyvä kyky nähdä uusia asiayhteyksiä, kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikota, intuitioita sekä etääntyä tavallisista ajatusradoista", terveisin Wikipedia.


En koe olevani mitenkään luova ihminen, jos tuossa on se määritelmä. Luovuus on välillä huipussaan näitten tekstien ja erilaisten ideoiden kanssa, mutta joskus tuntuu, ettei ne nyt niin luovia ole. Luovina ihmisinä pidän kirjailijoiden ja taiteilijoiden lisäksi myös käsitöissä taitavia ihmisiä. Sisarellani luovuus on huipussaan käsillä tehdessä, kun taas kirjoitustaito saattaa tökkiä. Itselläni tökkii taas käsityöt. Siinä tapetaan viimeinenkin luovuus myös ympärillä olijoilta, kun pannaan meikäläinen askartelemaan.

Luovan ihmisen tuntomerkeiksi Wikipediaan on rustattu muun muassa joustavuus, ennakkoluulottomuus, riskinottokyky, kokeileminen, rajojen rikkominen, itsekuri, hyvä mielikuvitus, estetiikan taju, taito löytää järjestys kaaoksesta.. Jaa-a. En tiedä allekirjoitanko noista mitään omalla kohdallani, en ainakaan kaikkia. Itsekuri on ainakin jotain ihan muuta kuin sen pitäisi olla ja estetiikan taju on ehkä välillä niin ja näin, mutta kaaoksesta löydän yleensä järjestyksen, kokeilen mielelläni ja koetan rikkoa rajoja. Yritän olla ennakkoluuloton ja joustan mielestäni välillä liikaakin. Riskinottokyky sen sijaan ei ehkä ole tarpeeksi hyvä, jotta luovuus voisi kukkia.

Lisäksi tuonne maailman luotettavimpaan lähteeseen on kirjattu luovuus ja mielenterveys kohtaan, että vuonna 1994 joku psykiatrisetä nimeltään Felix Post on selvittänyt, että 38 % kuvataiteilijoista ja 46 % kirjailijoista on vakava depressio tai muu psyykkinen häiriö, ja että lähes kaikilla muillakin luovilla persoonilla on psyykkisiä oireita, ehkä vain lievempiä. Luovuus on kyetty yhdistämään myös hulluuteen.
No sillä viisiin. En tiedä haluanko enää niin kauheasti olla luova, saati se kirjailija...

Luovuus on kyllä mielenkiintoinen asia. Mihin kaikkeen se liittyy, mikä sitä kasvattaa, voiko sitä ohjailla.. Pitänee syventyä aiheeseen, jahka saan luettua ensin Janne Viljamaan Pakko saada! Addiktoitunut yhteiskunta nimisen teoksen. Löysin sen viime viikolla kirjakaupassa ja sen, mitä olen ehtinyt lukea, voin allekirjoittaa omista ajatuksistani täysin. Kirjan pointti on siinä, että nyky-yhteiskunta suosii pitkää työpäivää, pitää hakea jännitystä extremelajeista, facebookin päivityksiä (tai vaikka blogien) pitää vahtia koko ajan.. Sen kirjan pointti on se, että mihin katosi kohtuus ja voiko ihmisen elämä olla mielekästä ilman riippuvuuksia. Riippuvuuksia kun on muitakin kuin päihderiippuvuus. 

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Sydämen pohjasta

Onkohan maailmassa mitään ihanampaa kuin nauru sydämen pohjasta? En tosin ole ihan varma, miten se mitataan, milloin se lähtee ihan sieltä pohjalta ja periltä saakka, mutta jokainen varmaan tietää tunteen. Ja on joskus kokeillut itsekin tätä. Jos ei ole, suosittelen kovasti.

Joskus voi myös tuntea rakkautta toiseen niin, että se tuntuu siellä sydämen pohjassa saakka. Tai iloa, onnea tai miksei myös surua. Mutta nauru, se tuli minulle ensimmäisenä mieleen. Tämmöisenä pessimistisenä ja vähän synkkänä luonteena nauran ihmeen paljon. Koska mielestäni huumoria se on huonokin huumori, räkätän joskus estottomasti mitä älyttömimmille asioille. Parasta se sydämen pohjasta saakka nauraminen on hyvien ystävien kanssa.

Mun perussynkkä olemus on kyllä rakoillut viimeisen vuoden ajan, kun olen löytänyt kaupasta vaatteita, joissa on VÄREJÄ. Kaapissani on siis muutakin kuin mustaa, ruskeaa ja harmaata. Tässäkään asiassa en valinnut kultaista keskitietä vaan tempaisin sitten kerralla värejä, neonvärejä. Kasarikakara heräsi hyvin voimakkaasti minussa, mutta rajat ne on Siperiassakin. Ei ole mustan värin voittanutta ja sen voin vannoa ihan sydämen (tai vaikka perseen) pohjasta saakka. Jämpti on niin.

**
Perussynkkäolemus ottaa kolauksia myös näistä kevätpäivistä, kun tekisi mieli nauraa, laulaa ja hyppiä ilosta, jumalauta aurinko!!! Onneksi en tunnusta minkään ryhmän ajatuksia suoranaisesti, ois vähän hankalaa olla katu-uskottava gootti just nyt.
Lisäksi tekisi mieli repäistä (taas tässä asiassa), varata kampaajalta aika ja ottaa joku mukava shokkiväri hiuksiin.
Ja mun tekee mieli uutta autoa ja polkupyörää. Tässä kun on hyvällä shoppailufiiliksellä, niin pitäiskö pistää myös kodinsisustus uusiksi.. ainoa hankaluus on se, että rahat on vähän finaalissa. Sydämen pohjassa asti kaihertaa tämmöset jutut, niih!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Hunaja

Hunaja on mehiläisten tuottamaa herkkua, jota en valitettavasti itse voi syödä. Minun maha ei vaan jostain syystä siitä tykkää, se poltto on kuin kärvennettäisiin sielua helvetin tulessa.
Hunaja sopisi pirun hyvin makeuttamaan vaikka sitä maitorahkaherkkua, mutta ei passaa enää kokeilla, kun muutaman kerran olen siitä henkiin jäänyt. 

Saunahunaja sen sijaan on aika hauska keksintö. Ainetta lotrataan saunoessa ja toivotaan, että iho on silkkinen kuin vastasyntyneen peppu sen jälkeen. Toimii tai sitten ei toimi, tuoksu on kuitenkin hyvä. 

Joku asia voi myös maksaa hunajaa. Tämä sanonta lienee ajalta, kun se hunaja on ollut pirun kallista ja voidaan tosiaan verrata, että joku asia on yhtä kallista kuin se. 

** 
Mahtavat ulkoilukelit! Kävin eilen tanssimassa ja salilla ja loppuilta vietettiin vanhempieni luona muun muassa taapeloimalla parruja. Tänään jatkuu remontti :) 

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Haalari

Sanasta haalari tulee heti mieleen navettatyöt. Siellä haalari on todella kätevä ja se on oikeastaan lähes ainoa asu, joka suojaa kunnolla niissä hommissa. Maalla rapa roiskuu ja paska haisee välillä, joten haalari on ihan miellyttävä työvaate. Kesällä haalarin alla ei oo pakko pitää kuin alusvaatteet  - siinähän on housut ja takki yhdistettynä. Haalaripukuiset isännät aiheuttavat kaupunkilaiselle pientä hymynkaretta huulille.

Haalarista tulee myös mieleen nämä hienolta nimeltään olevat jumpsuitti eli esimerkiksi OnePiecen lanseeraama rätti, jota voi käyttää joka päivä. Ja joka on helvetin ruma. Ja joka ylittää meikäläisen käsityskyvyn, että miksi, oi miksi tällainen vaatekappale on markkinoille laitettu ja kuka näitä käyttää?

Näitähän käyttävät varmasti ihmiset, jotka ovat tyylitietoisia, trendikkäitä ja aina askeleen edellä muita. Tai sitten näitä käyttävät massan seassa tarpovat, kaikkiin houkutuksiin mukaan lähtevät, omasta tyylistään epävarmat ihmiset. En ole ihan varma, mutta ruma tuo vaate on kuin rullaverho ja vie lopunkin uskottavuuden ihmisestä. Tuota voisi käyttää ehkä, huom! EHKÄ kotona, suljettujen ja lukittujen ovien takana, mutta se, että nämä päällä viipotetaan kaupungilla tai iltaisin baareissa - se ei mahdu meikäläisen kaaliin.

Haalari - tuo kaikkien junttien asu - on nykyään kaikkien citypörrääjien ykkösvaate. Mitä helkuttia täällä tapahtuu??

ps. tämän haalarin kanssa samaan kastiin kuuluvat crocsit. Muistanpa vuonna 2000, kun olin pieni tyttönen ja vierailtiin ystävän perheen mökillä ja siellä oli crocsien isovanhemmat, PUUTARHAKENGÄT! Niitä käytettiin pikataipaleella ulkohuussiin mennessä, näppärät laittaa jalkaan, mutta rumat ku perkeleet. Niille naurettiin ja niitä pidettiin keskellä korpea vähän häpeillen jalassa, kun ne oli niin hirveät. Ja sitten tapahtui jotain ja maailma sai crocsit, myös ballerina versiona! Jestas sentään. Minusta nämä eivät edelleenkään ole kengät ja käytän crocseja ainoastaan lapsuudenkotona äärimmäisessä hätätapauksessa, koska paikka on niin keskellä korpea, että häpeän määrä on aavistuksen pienempi. Ja te kaikki, jotka luulette, että crocsit sopivat minkä tahansa asun, vaikka sen haalarin kanssa yhteen, niin voin kertoa, että erehdytte ja rankasti..

pps. Niin ja entäs Reino-tohvelit!! Pappa kengille naurettiin silloin lapsena ja kukaan ei olisi lähtenyt sellaiset jalassa kaupungille. Ja mitä meillä onkaan tänäpäivänä jaloissa, kun astelemme kaduilla..? Olen miettinyt, että mitähän oikean pula-ajan kokeneet ihmiset ajattelee tästä. Että eikö nuo raukat voisi laittaa oikeita kenkiä jalkaan, kun niillä on sellaisia tarjolla ja niihin varmaan on varaakin kaikilla.

ppps. Bemaryn harmiksi, en löytänyt kuvaa siitä nektariinin asukista!

Ja vielä loppuun, onkohan minun vaatemaussa joku vika vai ootteko te muut jotenkin outoja?

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Herkku

"Jos ihminen on sitä, mitä hän syö, oon saletisti herkku". Jepjep, joskus ainakin tuntuu, että syön pelkkiä herkkuja..
Karkkilakossa olen ollut jo kolmisen vuotta, mutta maailma on täynnä herkkuja! Pullaa, keksejä, jäätelöä, limua, mitä kaikkea. Entäs sitten suolaiset herkut?! Voi taivas. Ehkä ainoa pelastukseni tässä herkkumaailmassa on se, että vihaan leipomista ja hyvin harvoin mitään leivon. Eli jos jättää kauppaan ne kaikki loput herkut, ei vuosirenkaathaan kasva, simppeliä siis. Kissanvillat.

Joku on keksinyt, että työpaikalle voi tuoda herkkuja ja ne ovat siinä tarjolla. Heikot sortuu elon tiellä, minä muiden joukossa, laulelen vaan mennessäni, että herkkua on siinä monenlaista ja kohta ne ovat suussa ja poissa.
Luojan kiitos täällä periferiassa ei ole Stockmannin Herkun kaltaista paikkaa. Todennäköisesti repeäisin liitoksistani pelkästä ilosta, jos tällainen puoti näillä kulmilla olisi.

Sitten kun vielä yhdistetään tähän herkkuperseilyyn se paljon puhuttu elämäntaparemontti, niin nykyään pitäisi  varmaan mainostaa, että herkkuani on maitorahka ja ananas eri muodoissa. Tuo yhdistelmä on ällöttävä tuollaisena, mutta oikeasti siitä saa herkkua, kun nakkaa blenderiin näitten kahden lisäksi banaanin ja appelsiinin. Sitten voidaan puhua ja herkusta.

Terveellisten herkkujen listalla minulla ovat lisäksi marjat, mieluiten suoraan puskista. Seurasin facebookissa keskustelua siitä, voiko metsämarjoja syödä suoraan ja tuoreena, vai pitäisikö ne ostaa pakastettuina, jolloin ne on myös puhdistettu kaikista epäpuhtauksista. Henkilökohtaisesti en ole koskaan ajatellut, että metsämarjat pitäisi ensin putsata ja pakastaa. Ne ovat parhaita suoraan mättäältä. Ei ole käynyt mielessäkään, onko niihin pissinyt itikka tai muurahainen tai hirvi. Veikkaan, että sen hirven kuseman marjapuskan olen jättänyt vaistonvaraisesti jo väliin, mutta eihän sitä koskaan tiedä.. Minua ei häiritse pieni vattumato, jos se sinne marjaan sattuu jäämään. Sen sijaan minua häiritsi kerran suunnattomasti, kun nektariinin sisältä löytyi joku helvetin suuri ja tuntosarvellinen ötökkä sekä läjä sen munia. Siinä oli vitsit vähissä, kun se elikko heilutti Espanjan lippua ja värisytti tuntosarviaan. Kuvan voin postata tänne, jahka löydän sen arkistojen kätköistä.

Joskus tuntuu, että herkuttelu on tässä maailmassa riistäytynyt vähän käsistä. Ei ole enää lauantain karkkipäivää ja itsensä voi palkita melkein mistä vaan, yleensä herkulla. Lehtien palstoilla puhutaan itsensä hemmottelusta ja arjen herkuttelusta. Missä menee rajat tai pitääkö tässä hommassa olla rajoja? Onko tämä elämä oikeasti niin ankeaa, että rivi suklaata pelastaa sen päivittäin? Saako elämästä nauttia herkkujen muodossa vaikka joka päivä?

torstai 18. huhtikuuta 2013

Kirjasuositus

Tämä blogi oli joskus aikojen alussa olevinaan kirjablogi. Sittemmin en jaksanut enää raportoida lukemisistani ja lukematta jättämisistäni, on paljon helpompi rustata sujuvasti pelkkää höpötystä. En jaksa nykyään enää lukea edes toisten kirjablogeja, harvoin iskee sellainen "etsinpä tästä uusia kirjoja" inspis. Aikaa lukemiselle on nykyään liian vähän ja se harmittaa, koska rakastan kirjoja.

Mutta minun kirjasuositus tällä hetkellä on tuo Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Toinen melko vahva on Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut ja kolmas on Mat- Eric Nilssonin ja Henrik Ennartin Vaara vaanii kattilassa, miksi pelkäämme oikeaa ruokaa. 

Tuon viimeisen kirjasuosituksen kanssa minulla on vielä hommat vähän kesken, mutta hyvälle se vaikuttaa. Jos tahtoo tutustua samaan aihepiiriin niin Nilssonin Petos lautasella. Tiedätkö mitä kaikkea suuhusi panet? ja Aitoa ruokaa teokset ovat todella lukemisen arvoisia. Niin siis jos kiinnostaa, että mitä oikeasti syöt. Se, että pistaasijäätelössä ei juuri olekaan pistaasia ja väri tulee pinatista, oli aikanaan minulle melkoinen WOW, mutta toisaalta, turtuuko tähän ruualla huijaamiseen, kun vähän väliä on hevosenlihaa siellä ja E-koodeja täällä. Ruualla huijaaminen on yksi maailman suurimmista bisneksistä.

En voi vielä sanoa, että Eveliina Talvitien Keitäs tyttö kahvit - naisia politiikan portailla olisi suosituksissani, koska se on lukematta, mutta kirja vaikutti hyvälle. Äiti oli sen kirjastosta löytänyt ja lainannut ja viime viikonloppuna lukaisin siitä takakannen. Ehkä lukaisen sitä tulevana viikonloppuna jo pidemälle.
Eilisessä läskipohdinnassa mainitsin ahmimishäiriöstä kertovan kirjan Irti ahminnasta, kohti tasapainoista suhdetta ruokaan. Se odottaa myös minun lukemistani, mutta se on äitini tämän hetkinen kirjasuositus.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Juokse läski juokse

Oon viettänyt tässä muutaman hetken *krhhm* blogien ihmeellisessä maailmassa ja todennut, että se on sitä aikaa vuodesta, kun joka toinen on aloittanut uuden elämä, rantakunnon hankinnan tai muuten vaan elämäntaparemontin.

Mulla tämä remontti on ollut menossa jo joululta, mutta nyt päätin, että en stressaa tästä niin sanotusta kesäkunnosta. Teen sen, mitä olen suunnitellut ja koetan tasapainoilla työn ja huvin kanssa niin, että liikunta pysyy mukana ja syömiset kohtuudessa. Mutta mihinkään erityiseen dieettiin en lähde. Ihan puhtaasti siksi, että haluan yhden stressitekijän vähemmäksi. Veikkaan, että jos noudatan orjallisesti jotakin ruokavaliota, vedän itseni narukiikkuun ennen sen loppumista. Luonteen heikkoutta? Ehkä. Mukavuuden halua? Ehkä. Läskin keksimää selitystä? Ehkä.Tai yksinkertaisesti minun keinoni välttää stressiä, jota aivan varmasti kokisin ohjeet kädessä juostessani. Elämä on valmiiksi jo tarpeeksi monimutkaista.
Sieltä joku nyt hihkaisee, että helppoa se on, kun on selkeät ohjeet! Varmasti, en epäile sitä ollenkaan ja nostan hattua niille, jotka niitä noudattavat pilkulleen. Tuloksiakin varmasti on nähtävillä, mutta tämä ei vaikuta minun jutulta.

Viime aikoina olen pohtinut omaa suhdetta ruokaan, liikuntaan ja terveelliseen elämään. Totesin, että vaikka en bikinivartalossa olekaan ja saattaa olla, että mukana on muutama selluliitti kohtakin, olen kuitenkin melko tyytyväinen itseeni. Riittääkö se? En tiedä vielä, pohdinta on siinä suhteessa kesken. Sen olen kuitenkin oppinut hyväksymään, että paino ei ole kaiken a ja o, ei edes b ja c tässä elämässä.

Tavoitteena tässä omassa remontissa, joka etenee ehkä hitaasti, mutta toivottavasti myös varmasti, on terveelliset elämän tavat loppuelämäksi. En usko, että se laihuus tuo minulle onnea, enkä erityisemmin sitä tavoittelekaan, ottaen huomioon, että olen jo onnellinen. Haluan kestäviä ratkaisuja, joita siirtää aikanaan ehkä omille lapsille.
Minun remontissa ne pienet askeleet ja onnistumiset on tällä hetkellä kovia juttuja, siis minulle. Se, kun saa lisätä salilla painoja reippaasti ja jaksaajaksaa, se kun 10 kilometrin vauhdikas lenkki menee ilman suurempia tuskia, se kun vatsalankussa jaksaa olla lähes kaksi minuuttia ja kylkilankuissa puolitoista.. Silloin sitä tuntee itsensä aika sankariksi. Jollekin nämä taas eivät merkkaa mitään.

Toisaalta, on päiviä, kun mikään vaate ei istu, mikään ei näytä hyvältä, mikään ei tunnu hyvältä. Välillä taas mietin, onko maailma oikeasti pelkkää ulkonäköä ja tavoitteiden asettamista jokaisessa osa-alueessa? Pelkkää pinnallisuutta? Tähän joku sanoo, että läski keksii aina selityksen. Uskon, että sen selityksen keksii myös normaalipainoinen ihminen, jos tarve niin vaatii, olipa asia mikä tahansa.
Ja toisaalta, tässä maassa on liikalihavuutta, sydän- ja verisuonisairauksia ja muita ylipainosta johtuvia sairauksia, joten totta kai elämäntaparemontit, dieetit ja kuntokuurit ovat tarpeen. Niistä pitää puhua, niistä kirjoitetaan, mutta niistä tehdään myös viihdettä. Mutta minun ajatus on siinä kestävässä elämän tavassa, miten se saadaan iskostettua kaikille päähän? Miten saadaan korjattua perheiden ruokailutottumuksia niin, että ei tulisi enää yhtään lihavaa lasta ja lihavaa aikuista?

Lukuvuoroa odottaa Irti ahminnasta - kohti tasapainoista suhdetta ruokaan niminen opus. Minua kiinnostaa tällaiset jutut ja terveystieto oli lukiossa jo lempiaiheena. Jostain syystä tässä ahmimishäiriössä on jotain, mikä potkii takaraivossa. Mitä enemmän säädät, viilaat ja höyläät ruuan kanssa, sitä lähempänä olet pudota tähän? Voiko olla? En tiedä vielä, tiedän sitten kun olen tuon kirjan lukenut.
Ruuan kanssa hifistely eritavoin on nyt niin puhuttua, että tästä pitänee avautua joku kerta erikseen, taas.

Siinä oli tämän päivän mietteet.

Huojuva

Päässä alkoi soida Anna Eriksson - Huojuva talo.
Kertosäe menee: 

"Huojuva talo,
Äiti kuule minua,
voimat ei riitä,
en tiedä mitä tehdä.
Huojuva talo,
Uskon isä sinua,
kauan on siitä kun tiesin mihin mennä." 


Ei tämä kerrostalo kyllä nyt huoju eikä heilu, vaikka ulkona tuulee ja sade piiskaa maata. Ja sinne pitäisi syöksyä, toimistolle kävellä.. Äidille soitin kyllä eilen, mutta voin sanoa, että voimat tuntuvat riittävän. Eilen oli töissä superpäivä ja toivon, että loppuviikko menee yhtä hyvin. Ja isälle terveisiä, olen koko ajan tiennyt mihin mennä.

**
Näin viime yönä unta, että käly nro 2 yritti ampua minut. Siinä unessa tapahtui paljon muutakin, mutta loppuhuipennus oli se, että hän haki aseen ja yritti uhata minua sillä. Kuinka mukavaa.

Pienestä unikirjasta katsoin kohdasta ampuminen, että "kilpa-ammunnan harrastaminen on osoitus halusta päästä elämässä eteenpäin. Metsästäminen unessa on suotuisa merkki, varsinkin jos saat paljon saalista." Ööh,eipä paljon auttanut, kun minä olin se saalis, jota uhattiin.
Suuri unikirja sen sijaan kertoi sanasta ase, että "haluat puolustautua keinolla millä hyvänsä. Jos ase on toisella henkilöllä, epäilet jonkun yrittävän asiattomasti loukata sinua." (miten loukataan asiallisesti, häh?)
Sitten vielä yksi sana, uhka.
"Uhkaaminen taas merkitsee sitä, että joku pettää luottamuksen. Uhattanu oleminen enteilee epäonnistunutta matkaa tai vierailua. Toisen tulkinnan mukaan tämä uni tietää sinulle uskollista ja hellää ystävää tai rakkauden tunnustusta. Kolmannen tulkinnan mukaan sinun tulee olla varovainen kaikkien alkoholin käyttöön liittyvien tilanteiden suhteen."

Jaahas, petturit riviin, Juudasta etsitään. Kuka on se takinkääntäjä joka iskee puukon selkään? Mikä reissu menee pipariksi ja kuka ottaa liikaa viinaa? Ehkä parasta, että en edes yritä tulkita uniani, sen verran sekopäisiä nämä yleensä ovat ja sitä enemmän vain ahdistaa. Tuo uni oli kuitenkin pitkästä aikaa todella, todella ahdistava. Hrrr.


Oispa kiva, jos joskus saisi nukkua koko yön, ilman unia tai heräilyjä. Useimmiten ne unet ovat niin outoja, että herään kesken unien tai sitten kävelen / riehun muuten unissani. Hauskaa, etenkin nyt kun olen yksin kotona viikot. Koskaan ei tiedä mistä ja miten päin herää. Ihmekös tuo jos vähän väsyttää aamuisin.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

"Kahvia - kyllä kiitos!"

Huono idea. Normaalisti en juo kahvia, niin arvatkaa, mitä tapahtuu, kun tinttaa samana päivänä 4 kupillista kahvia. Noh.. jotain tämän tapaista. Huono idea. Miksi join kahvia? Siksi, kun asiakas oli sen valmiiksi kuppiin kaatanut - kyllä, sekä aamu- että iltapäivällä ja enää ei kehdannut perääntyä, kun muuta juomista ei tarjolla ollut ja vedenkeitintä ei näkynyt.. Auts.

Kesämopo

En kuulu mopoilijasakkiin. Vaikka tuolla peräsyrjälässä ei lapsena paljon harrasteita ollut, aina kuitenkin jotain sen verran, että mopo ei kuulunut minun harrastevalikoimiin. Ei, vaikka isällä on edelleen mopo, vanha kunnon Tunturi, jolla pikkusisko ajeli, kunnes sais skootterin. Ei kiinnosta ei. Ei sillä, ei velikään kiinnostunut. Sisko sen sijaan on vissiin saanut alkunsa sen mopon päällä kun niin innokas on moottorihärveleitten perään..

Mutta minulle se on mopo on silti se ainoa ja oikea kesämopo. Kyydissä tykkäsin istua lapsena, isän kanssa käytiin usein naapurissa sillä ja tykkään edelleen kyydityksestä, vaikka moottoripyörät ja muut vempeleet eivät itseäni kiinnostakaan. Aina sitä luotettavan kuskin kyydissä istuu! Ja onhan siinä mopoilussa kuitenkin sitä tunnelmaa, on se myönnettävä. Se isän Tunturi ei ole se kunnon pappamopo, mutta koska en ole mopoekspertti, en osaa sanoa tarkkaa vuosimallia ja muuta vastaavaa. Tunturi mikä tunturi, okei?

Kesämopo se on myös siksi, että kevät alkoi aina siitä, kun isä totesi "pitääpä kunnostaa mopo". Siitä ei ollut kesä enää kaukana. Nykyään isä ei enää aja mopolla, vaan enemmän sillä skootterilla, joka siskolta jäi autokortin saatua. Mopedi saa vietää eläkepäiviään ja kesän tulo ennustetaan nykyään "pitääpä korjata ruohonleikkuri" -lauseella.

"Oli kesä, oli mopo... "


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Ponnistus

Googlen sanahaku antaa sanalle ponnistus tulokseksi ainoastaan jotain urheiluseuroja. Aikalailla tyhjää lyö pää, mitä tästä kehitän - valitanko muuten samaa asiaa joka sanan kohdalla? 

Minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia synnyttämisestä, joten siihen liittyvää ponnistusvaihetta en aio käsitellä. En myöskään ole kuulunut urheiluseuraan, jonka nimi olisi Ponnistus jotain enkä aio puhua myöskään ruotia lehmien jalostuspalvelu Faban sonnihaussa roikkuvia sonneja, joiden miksi on laitettu Ponnistus. Ehei. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä haluaisin puhua.

Parisuhteen ponnistelut voisivat olla hyvä aihe. Jokaiselle pariskunnalle ne ovat omanlaisensa, miten sitä puskee eteenpäin elämässä ja mitkä asiat aiheuttavat niitä suurimpia ponnistuksia. Tämä aihe on kuitenkin niin nähty,että en taida jaksaa avautua niistäkään.

Ponnistus. Oletteko huomanneet, että suomenkielessä on paljon sanoja, jotka tuntuvat todella typeriltä, kun niitä aikansa hokee? Ja että muistan mainita tämän jokaisen sanan kohdalla, josta ei irtoa selkeää tarinaa? 


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Piha

Piha - typerä sana kun hoet sitä hetken putkeen - pihalla on tällä hetkellä loskaa, kuraa ja vettä. Pihalla ei ole kiva olla näillä keleillä, ellei ole oikeat kamppeet, esimerkiksi kumpparit ja kurahaalarit. Kesällä sekä lapsuuskodin ja anoppilan pihat ovat nättejä. Kerrostalon piha sen sijaan on ankea - aina. Lisäksi mie olen tällä hetkellä ihan pihalla. Se, että eilen oli kivaa, ei tarkoita, että tänään olisi. Sitten on olemassa se biisi, jossa lauletaan pihasta ilman sadettajaa ja jota en ole ikinä ymmärtänyt.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Sukuvika

Minun lapsuus koostui monista erilaisista jutuista, maaseutuun ja maatalouteen liittyvistä, perinteistä ja vähän uusistakin. Vanhemmat tykkäävät tanssia, samoin minä, ja meillä kuunneltiin ja kuunnellaan edelleen suomihittejä, kuten linkin taakse piiloutunutta Veikko Lavia. Joka ei vielä klikannut biisiä, niin arvatkaapa mistä Veikko laulaa siinä...

Meidän suvussa on varmaan monia vikoja, mutta yksi vika on kaikille yhteinen. Ahtaan- ja suljetunpaikankammo. Johtuukohan se siitä, että meitä serkkuja oli aika monta yhtä aikaa aina mummolassa (eli meillä kotona) ja mummolla oli sellainen pieni komero, johon oli kiva sulkea aina toinen. Leikin nimi oli, että "koputa kun tahdot ulos." Tosi hauska leikki, yhtä serkkua ei saatu koskaan komeroon asti, kun hää hakkas jo ovea, että ovi auki. Itse taas olen viettänyt siellä vähän pidempiä aikoja, kun minut "unohdettiin" sinne.. Jotta oisko tämä hyvä sukuvika?

 Myös isän sisaruksilla on enemmän tai vähemmän näitä kammoja havaittavissa, oma isäni ei suostu menemään esimerkiksi sellaisen auton takapenkille, jossa ei ole takaovia. Pelkkä ajatus ojaan ajosta sellaisen vekottimen kyydissä saa aikaan kylmiä väreitä.

Äidin puolelta sukuvikana on jonossa odottamassa nivelrikko ja korkea verenpaine, isän puolelta taas diabetes. Jotta odotellessa, mikä näistä saa ekan vuoronumeron ja iskee meikäläiseen. Oishan se ihan mahdotonta, jotta jos jättäisivät iskemättä.

Loppukevennykseksi, paljon onnea minä! 25 vuotta - siitä hyvästä anoppi lahjoi ihanalla Merimuumi lakanapaketilla ja ukkokulta yllätti ja oli ostanut Kalevalan Onnenapila korvakorut minulle. Sain sen sarjan riipuksen joululahjaksi. Nämä korvakorut ovat roikkuvaa mallia, naureskelin, että seuraavat juhlapyhät minua voikin sitten lahjoa niillä nappikorviksilla, jotka siihen sarjaan kuuluvat, koska näitä koloja korvissa on muutamia. Olipa hauska saada yllättäen lahjoja, koska oletin, että esimerkiksi anoppi ei muista koko päivää.

Kävin aamulla jo kasvohoidossa höyläämässä vuosia pois. Ilmeisimmin toimi, koska kaupan kassa valpastui heti kohdallani ja pyysi papereita. Helpotuksen huokaus, nythän niitä pitää kysyä kaikilta, jotka näyttää alle 30 vuotiailta - tässä on mennyt monta saunasiiderin hakua niin, että papereita ei ole kysytty, meinas tulla jo ikäkriisi... Illalla syömään ystävien kanssa, tästä tulee hyvä päivä :)


perjantai 12. huhtikuuta 2013

!

Mitä, onko mulla on yksi uusi lukija lisää, kun Neon pärstä on ilmaantunut tuonne palkkiin! Jännittävää. Yksi kappale tontun apulaisia voisi myös ilmoittautua lukijaksi, kun tiedän hänen täällä tiskiharja tanassa naureskelevan teksteilleni ;) (joskus nää sisäpiirijutut ja omat vitsit naurattaa todella paljon, kun näitä kirjoittaa tänne, mutta todellisuus voi olla, että ketään ei naurata. Noh, hirnun yksikseni tyhjässä konttorissa joten .. ).

Mulla on menossa oma hetki eli totaalinen työajan hukkaaminen. Aamulla kävin salilla rakkaan serkun kanssa huhkimassa, voiko päivä paremmin alkaa? Virtaa on kuin pienessä kylässä. Olin tehokas ja tein rästilistalta hommat pois. Nyt mulla on siis hetki, kun surffaan ihmisten blogeissa, luen iltalehteä ja tsekkailen läpi keskustelufoorumeita yrittäen ymmärtää, mitä ihmisten päässä liikkuu vai liikkuuko mitään. Tää toimistossa istuminen hajottaa ihmistä, etenkin kun kaikki kunnon hommat on jo tehty ja nyt ootellaan vaan, että kello armahtaa ihmisen viikonlopun viettoon.

Huomenna täytyy muistaa onnitella äitiä siitä, että hän on saanut olla 25 vuotta äitinä. Tai sen lauseen voisi muotoilla myös niin, että onnittelut, olet pysynyt kaikesta huolimatta järjissäsi viimeiset 25 vuotta. Tässä edelleen takuuvarmasti toimivaa musiikkia 25 vuoden takaa! Tätä lauloin serkkupojan kanssa ensimmäisiä kertoja alakoululaisena mikkiin linja-autossa ja seuraavan kerran kyseinen kappale hoilattiin yhdessä minun lakkiaisiltana paikallisessa yhden tähden räkälässä.

Ai niin. Minulla on iltalukemisena tällä hetkellä Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Maltanko lopettaa illalla lukemisen ja käydä ajoissa nukkumaan? Kyllä en malta. Se kirja toimii aina.

Eläin

Jos saisin valita, mikä eläin olisin, en osaisi heti päättää.

Haluaisin ehkä olla kissa: omantien kulkija, sopivan ylpeä, nukkumisesta ja lämpimästä pitävä pallero. Armoton peto tarpeen tullen ja hellä emo, jos pentuja on.

Tai sitten haluaisin olla lehmä: pitkät hermot, lempeä katse ja utelias elämän asenne, mutta puolustaisin itseäni ja laumaani sarvilla tai äkäisillä potkuilla jos tarve vaatii. Söisin rauhallisesti, pureksisin ruokani huolella. Ei olisi kiirettä.

Entäs joutsen? Vapaus lentää minne vain, katsella korkealta maailman menoa. Talveksi takaisin etelään, kesäksi Suomen kauneuteen ja kaiken päälle kestävä parisuhde.

Tästä sanasta saisi aikaan vaikka mitä, mutta koska nyt on perjantai ja ulkona on loskaisen harmaa sää, en jaksa vääntää aivojani suurempaa ajattelua vaativaan asentoon.

ps. Jätkä on eläin! - siinä on ehkä yksi ärsyttävimmistä hokemista kautta aikojen.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Rakkauden säännöt

Ensimmäisenähän mieleen tulee Anna Puun Säännöt rakkaudelle laulu, josta en itseasiassa edes tykkää. Ei, en halua käyttää tätä korttia heti kärkikahinoissa, keksin omat. En sitä paitsi ymmärrä, miksi siinä biisissä sanotaan, että meidän TÄYTYY keksiä - öö, miksi? "Ei ole pakko, mutta täytyy" sanoi alakoulun opettajani joskus, kun natistiin, että ei tahdota mennä ulos pakkaseen välitunnille. Hieno lausahdus.

Mutta tosiaan, takaisin aiheeseen. Voiko rakkaudelle ylipäätään määrittää sääntöjä? Parisuhteessa voi mielestäni olla "säännöt" (laske se pytyn rengas alas, ollaan rehellisiä, käydään vuorotellen kaupassa,  kerrotaan toisillemme omasta päivästä, siivotaan yhdessä, vieraissa ei käydä jnejne), mutta onko ne yhtä kuin rakkauden säännöt? Jotenkin tuntuu, että ei. Rakkaus on tunne ja tunnetta ei voi kahlita säännöillä, mutta voiko sitä sitten hallita ilman sääntöjä? Pitääkö sitä pystyä hallitsemaan? Rakkaus yleensä vaan tulee ja BÄNG, se on siinä. Rakkaus on tunne, joka voi haaleta, mutta rakkaus samaan ihmiseen voi myös voimistua. Miksi siihen pitäisi olla säännöt?

Jos rakkauteen nyt jotain sääntöjä pitäisi sorvata, niin sanoisin, että säännöt menee näin:
- älä yritä omistaa
- älä satuta
- älä vangitse toisen vapautta
- rakasta huonoinakin päivinä
- rakasta ehdoitta

Tämä ei ole sääntö, tämä on aforismi, mutta tästä voisi tehdä eräänlaisen ohjenuoran itselle:

Olet nuori ja minä rakastan sinua.
Vanhenet ja minä vain rakastan sinua.
Olet vanha ja vain minä rakastan sinua. 

Toivon koko sydämestäni, että meidän rakkaus on läpi elämän kestävää, vanhuuteen saakka, säännöillä tai ilman.


Tällaisia valokuvia olisi ihana ottaa.. kuva googlesta.

Toivon myös, että tässä maailmassa rakastetaan ehdoitta: äidit lapsiaan, lapset vanhempiaan, pariskunnat toisiaan.. rakastettaisiin myös sitä lähimmäistä sen verran, että välitettäisiin kysyä, mitä hänelle oikeasti kuuluu.
Rakkauteen ei saisi sisältyä ehtoja -  "rakastan sinua jos/mutta/sitten/kun" - se tappaa rakkauden.

Laitetaan nyt loppuun vielä tämä, koska kaikille kyseinen biisi tuli ensimmäisenä mieleen.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Arjen sankari

Tää on ehkä hankalin aihe tässä huhtikuun haasteessa. Ensimmäisenä minulle tulee mieleen tämä biisi, mutta siinäpä kaikki.
En tykkää tuosta nimikkeestä, arjen sankari. Sankari. Ärsyttävä sana ylipäätäänsä, kun sitä aikansa hokee.

Noh, jos vähän availlaan tätä, niin minun arjen sankareita ovat (yllättäen) äiti ja isä. Ei ole asiaa, jota äiti ei ratkaisisi tavalla tai toisella, jos ei muuta niin roppakaupalla hyviä neuvoja saa asiaan kuin asiaan. Ei ole asiaa, jota isä ei yrittäisi lähteä ratkomaan - ja molemmat ovat aina oman perheen puolella ja etusijalla on hyvinvointi ja turvallisuus. Niin, hyvä lähteä kehumaan omia vanhempiaan, mutta faktahan se vain on.

Täällä voi testa, oletko sinä Arjen sankari. Vaihtoehtoina ovat satunnainen sankari, tavallinen tuurihaukka tai päivänpelastaja. Itsehän olen tuon testin mukaan päivän pelastaja, luonnollisesti. Tulisiko itseään sitten pitää arjen sankarina ja arvostaa vähän enemmän tästä syystä? Vai onko arjen sankari automaattisesti elämässäsi joku muu henkilö? Kun sitä kuitenkin pyrkii katsomaan, että kaikilla on autossa turvavyöt kiinni, humalaiset eivät jää auton alle tai vedä ranteitaan auki, palovaroittimessa on patterit, sammutuspeite on keittiössä ja mies käyttää kuulosuojaimia sirkkelöidessään? Juurihan summasin vanhempani tällaisiksi ihmisiksi - kai se on kotoa opittu malli. Jotenkin tuntuu, että ei olisi pahitteeksi, vaikka kaikilla olisi sisäsyntyisenä lähimmäisestä välittäminen (vaikka se lähimmäinen olisi tuntematon siinä tilanteessa).

Keitä ne on ne sankarit,
sellaiset sankarimiehet,
joita koko valtakunta arvostaa?

Keitä ne on ne sankarit,
sellaiset sankarinaiset,
jotka tosi työstä palkintonsa saa? 

Me ollaan sankareita kaikki,
kun oikein silmiin katsotaan,
me ollaan sankareita elämän,
ihan jokainen. 

Lienee jonkinsorttinen totuus?

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Juhla

Lapsena yksi yleisimmistä pyynnöistä mummolle oli "mummo, sytytetään kynttilät ja pidetään juhlat." Ja mehän sytytettiin ja pidettiin. Käytännössä siis laitettiin koko mökki pimeäksi, kynttilät palamaan ja syötiin porkkanapiirakkaa ja mokkapaloja mehun kera. Mummo keitti pannukahvit. Joskus pidettiin näitä juhlia ihan keskenään ja joskus kutsuttiin äiti ja isä mukaan juhliin. Lapsena juhlittiin myös isänpäivää, äitienpäivää ja synttäreitä ainakin oman perheen kesken kakkukahvilla.

Juhlat ovat hauskoja silloin, kun niihin ei lataa liikaa odotuksia. Nuo spontaanit lapsena pidetyt juhlahetket ovat kulkeneet mukana aikuisenakin; minusta on kiva juhlistaa jotakin tapahtumaa pienellä muistamisella, oli se sitten kaupasta ostetut herkkupullat kahvin kera tai lasillinen siideriä saunan päälle, kun iso urakka on saatu päätökseen. 

Olen melkoinen juhlahavukka, tykkään isoista juhlista ja siitä laittamisesta myös. Jumalaton laittaminenhan niissä on, mutta kun muutaman vuoden sisään juhlittiin veljen rippijuhlat, siskon valmistujaiset, minun lakkiaiset, isän ja äidin syntymäpäivät sekä muutamat muut kissanristijäiset kaupan päälle, juhlien laittamiseen ja valmisteluun oppi kohtuullisen hyvin. 

Meillä kotona on opetettu muutamia perusasioita juhlien laittamisen suhteen, esimerkiksi se, että liinat on silitettävä, myös siltä puolelta, joka jää seinää vasten ja tomaateista leikataan kannat pois salaattia varten. Pieniä juttuja, mutta pienillä jutuilla on merkitystä isossa juhlassa. Yksityiskohdat ratkaisee kokonaisuudessa loppujen lopuksi valtavan paljon, esimerkiksi se, missä järjestyksessä kahvipöydästä kerätään lautaselle tavaraa. Lopputulos voi olla onnistunut tai hankala, kahvit sylissä ja pullat lattialla. 
En sano, että olisin mikään mestari tässä asiassa, mutta useamman juhlan kokomuksella voi todeta, että putkeen on mennyt, kun tiettyä kaavaa noudattaa. 

Lisäksi kesätarjoilijan kokemuksella voin todeta, että jos tarjoilusta vastaat itse, on vain liimattava kestohymy naamalle ja pahoiteltava, jos jossain asiassa kestää. Vaikka mökki ois tulessa keittiön osalta, ei ihmisten tartte panikoitua vaan siinä ohjataan heidät tyynesti ulos. VanhempiKälytär ja anopin sisko ovat aavistuksen verran rasittavia tämän asian suhteen: jos kahvinkeitin ei vaikka toimi ja kahvittelu myöhästyy, he kailottavat asiaa juhlakansan parissa "VOIVOI KUN EI NYT SAADA KAHVIA JA MITENKÄHÄN TÄMÄ NYT HOITUU JA ONNISTUU JA EN TIIÄ MITÄ TÄSTÄ TULEE..." Vaikka ne ihmiset ovat ihan tuttuja, niin miksi nolata se juhlakalu tuolla kailotuksella ja paljastaa, että keittiö ei osaa hommiaan. Lisäksi oven suuhun lehahtaa palttiarallaa kymmenen akkaa ihmettelemään, miksi kahvinkeitin ei toimi. Tässä tapauksessa kyse oli sulakkeesta eli jos turpa olisi vaan pidetty rullalla ja rulla taskussa, ei kukaan olisi tiennyt, että kahvinkeitto viivästyi 10 minuuttia. Lisäksi kaikki tuollainen lietsoo stressiä ja yleistä hysteriaa ja sitten asiat lähtevät vinoutumaan. Lopuksi tapellaan siitä, montako lusikkaa laina-astiastossa oli. 

Juhlissa on myös kiva olla vieraana. Yleensä valokuvaan kaikki pippalot ja siinäpä sitä aikaa saa hyvin kulumaan. Juhlat ovat kivoja silloin, kun ilmapiiri on välitön ja rento, kaikki tökötysjuhlat ovat tylsiä. Vieraat tekevät juhlan. Voit suunnitella esimerkiksi hääjuhlan pilkun tarkasti ja yrittää saada kontrolloitua kaikkea, mutta todennäköisyys siihen, että vieraat eivät viihdy, on paljon suurempi. Rento tunnelma ja hassut jutut takaavat viihtyvyyden eikä siihen aina tarvita hääleikkejä tai alkoholia. Jos sulho ja morsian nipottavat, vieraat tuntevat olonsa epämukavaksi ja kun vieraat poistuvat, juhlat ovat siinä.

Sitten on vielä nämä vuodenaikaan liittyvät juhlat: joulu, uusivuosi, pääsiäinen, juhannus... näitähän riittää. Naistenpäiväkin voi olla jollekin juhlapäivä. Entäs sitten vuosipäivät, merkkipäivät, nimipäivät.. harmi ettei nimipäiviä juhlita enää niin perusteellisesti kuin ennen, ei ainakaan meidän suvussa / ystäväpiirissä. Siinä olisikin juhlanpaikkaa vähän väliä. Näistä kalenteriin merkityistä juhlista joulu ja juhannus ovat yllättäen suosikkejani, kiireettömän ajan juhlia.  

Joskus kyllä tuntuu, että arki ja juhla on mennyt nykymaailmassa sekaisin. Ehkä myös itselläkin, kiitos lapsuuden juhlahetkien. Pitäisi kuitenkin muistaa, että elämä ei voi olla jatkuvaa juhlaa - vaikka se ois kuinka kivaa - vaan arki on sitä perushuttua, jota suurin osa vuodesta on. 

maanantai 8. huhtikuuta 2013

25 asiaa

Bongasin erään somelandialaisen sivustolta perinteisen "25 asiaa sinusta - kerro 25 faktaa itsestäsi ja haasta 25 kaveriasi mukaan plaaplaa". Noh, koska on maanantai ja työt jumittaa, näpertelen tällaisen haasteen tänne. Mulla raukalla kun ei ole 25 lukijaa ainakaan julkisesti, niin kopiointi vapaus kaikille. *sniisk*

1. En ole vetänyt kunnon kännejä vuoden 2011 jälkeen. Syynä megaluokan krapulan pelko ja ehkä järki ja itsesuojeluvaistokin ovat kasvaneet. Alkoholi ei vaan enää maistu kuten joskus teinivuosina satunnaisia saunasiidereitä lukuunottamatta.

2. Rakastan pyöräilyä ja tänä keväänä ostan uuden sykkelin, vaikka siinä menisi viimeiset siemenperunat. Nykyinen mummopyörä ei oikein sovellu matkan ajamiseen, mutta kaupunkioloissa se on peto!


3. Olen maatilan kasvatti, vasikkakarsinassa vasikoiden kanssa kasvanut ja maatalon töihin pienestä asti oppinut. Onnellinen ja hyvä lapsuus, ei ollut äiti passaamassa ja leikkimässä kaverina, vaan omatoimiseksi piti oppia. Kiitokset hälle sitä, sillä läsnä hän aina on ollut, vaikka tilalla kiirettä on. 

4. Tykkään työstäni ja minulla on loistavat työkaverit.

5. Olen huhtikuun lapsi, horoskoopiltani oinas ja luonteeni kuvauksen voi lukea ko. horoskooppimerkin kuvauksesta. Totta joka sana. 

6. Facebookkaan liikaa ja se ärsyttää. Erosin jo kertaalleen koko naamakirjasta juuri siksi, että se addiktoi ihmisen. Heikkona ihmisenä heilun siellä ja päivitykseni ovat pöljiä. Myös kyttääminen on taas lisääntynyt, tarttis tehdä jotain. 

7. Minulla on liikaa vaatteita ja kenkiä. Olen tällä hetkellä ostolakossa - vain pakolliset asiat sallitaan (esimerkiksi uudet alusvaatteet, kun entiset lahoavat) mutta ei mitään "oi vitsi miten ihana, pakko saada" - tyylisiä ratkaisuja. 

8. Tykkään kirppistellä, se on kivaa! Pukeudun sitten välillä kuin rököpuola, mukahauskasti kirpparilöytöjä ja uusia vaatteita yhdistellen. Kannatan kierrätystä muutenkin. 

9. Inhoan käsitöitä; en koskaan oppinut ompelemaan ompelukoneella, ainoastaan katkomaan neuloja, en virkkaa, en neulo, en askartele.. Se ei ole minun juttu, nämä sormet on luotu sirkkeliä ja moottorisahaa varten, ei pienille asioille. 

10.Haluaisin hankkia vanhan nukkekodin ja kunnostaa sen uudenveroiseksi. Taidan olla kusessa, ks. edellinen kohta. Silti, siinä olisi haastetta ainakin.. 

11. Rakastan lukemista, etenkin suomalaisia kirjoja. Enni Mustonen on suosikki ja Tuija Lehtinen pitää vahvasti kakkospaikkaa. Jännitystä ja fantasiaa en jaksa lukea. 

12. Harrastuksista sen verran, että geokätköily,lavatanssit, pyöräily & hiihto, marjastaminen ja remonttihommat ovat niitä mieluisimpia. Sitten tulee jotain semihauskoja kuntosali ja zumbajuttuja. 

13. Minut tekee onnelliseksi seuraava näkymä: pitkän kevään ja pitkän päivän jälkeen pellot on saatu kylvettyä ja tasattua, olet itse käynyt saunassa ja katselet auringon laskiessa niitä peltoja, pieni utu nousee jo metsänrajasta ja linnut laulaa hiljaa. Iloitset siitä, että taas kaikki on tehty ja kasvun ihme saa tapahtua. Sitä ei tajua, ennen kuin sen kokee.

14. Olen piilostressaaja. Näennäisesti kaikki on hyvin, mut oikeesti stressihormoonit on luokkaa miljoona ja mietin asioita, vatvon ja kääntelen. 

15. Sananlaskut, kirjojen ja tv-sarjojen lausahdusten käyttö ovat arkipäivää puheessani. Asiahan ei minulle kuulu, mutta minä vaan kysyn.

16. Uskon, että rakkaus tekee rohkeaksi. Jumalaan en oikeastaan usko, mutta jonkinlainen usko siihenkin suuntaan on olemassa. Samoin sielunvaellukseen ja kuoleman jälkeiseen elämään. 

17. Minulla on yksi tatuointi ja haluan toisen. 

18. En pidä tämän ajan naisihanteesta, siinä on jotakin sairaanloista ja ahdistavaa, mutta silti sitä tavoittelee alitajuntaisesti itsekin. 

19. Valokuvaaminen on mun juttu ja haluaisin opiskella sitä. Viihdyn kameran takana, mutta inhoan olla itse kuvissa.

20. Mielestäni minulla on hyvä huumorintaju, mikään asia ei ole niin vakava etteikö sille voisi nauraa, ei edes kuolema. Nauran myös itselleni ja sovitan ironiaa ja ivaa itseäni kohtaan, josta kaikki eivät pidä. Se vaan on helpompaa sivaltaa ensimmäisenä itseään, ei muitten sanat enää satuta. 

21. 10 vuoden seurustelun aikana olen rakastunut mieheeni uudestaan varmaan 20 kertaa, viimeisimmäksi eilen, kun tajusin taas, miten kivaa on tehdä työtä yhdessä. 

22. Luen välillä ihan pöljiä blogeja ja jään niihin koukkuun, mutta en elämän kuuna päivänä kehtaisi paljastaa, että minä(kin) niitä idioottimaisuuksia luen. 

23. Haluaisin kirjoittaa kirjan. Kirjoitin lapsena novelleja ja runoja sekä pidempiä tekstejä, joskin ne matkivat aikalailla silloisia kirjoja, joita luin.. silti, se olisi hienoa. En tiedä, koska aloittaisin tämän projektin. 

24. Maaseutu on minulle tärkeää ja en tahdo, että se autioituu. 

25. Haluan opiskella lisää! Sekä tätä alaa että jotain muuta. Olisi ihana lukea ravitsemustiedettä, kasvatustieteitä, lisää maataloutta, valokuvausta, viestintää.. 

Sellaiset 25 asiaa tällä kertaa. Mitä sinä kerrot itsestäsi?


(mun) Elämä

"Osta elämä" on lausahdus, jota inhoan, vaikka yleensä nämä hokemat ja sananlaskut on se minun juttu. Mistähän tuollainen elämä ostetaan ja mitä se sisältää?

Tämän päivän sana, ei enempää eikä vähempää, on siis elämä. Näin maanantaiaamuna on vähintäänkin kohtuullista miettiä elämää(nsä). En ihan tiedä, mitä tästä sanasta sanoisin? Kliseitä ja opittuja hokemia, sananlaskuja ehkäpä.. vai kertoisinko omasta elämästäni valitut palat?

Jos aloittaisin muistelmani, ne alkaisivat ehdottomasti Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tosin huhtikuussa 25 vuotta sitten ei ollut myrskyisää eikä ollut myöskään yö, kun synnytyssalista kuului meikäläisen ensimmäinen rääkäisy. Vaan oishan se niin hieno aloitus, klassinen suorastaan. Ehkäpä kehittelen kuitenkin jotain muuta, jahka muistelmien kirjoitus tulee ajankohtaiseksi (vaikka onhan se jo nyt, puolet 50 saavutan lauantaina, c'moon!)

Miun elämä on ollut melkoisen tasaista - jos ei lasketa myrskyisiä teinivuosia, joitten sotkut ja sekaannukset eivät liity meikäläisen agsteihin vaan ihan muihin ihmisiin - ja en voi kyllä valittaa. Melko hyvin on kohtalon kortit meikäläiselle jaettu ja niistä olen pitänyt tiukasti kiinni. Toki omat valinnat, arvot, kasvatus ja läheiset ihmiset vaikuttavat siihen, mihin suuntaan tätä polkua on kuljettu. Viimeiset 10 vuotta on mennyt mukavasti saman miehen kanssa, mutta tällä hetkellä meidän elämä on käänne kohdassa: mitä seuraavaksi? Vaihtoehtoja meillä on ainakin kolme, jos ei enemmänkin ja niitten väliltä valitseminen on suorastaan raastavaa. Mikä on se oikea vaihtoehto ja onko sitä? Vaan sitten kun sen ratkaisun tekee, on paras luottaa, että elämä kantaa kuten tähänkin asti.

Minun elämässä tärkeitä asioita ovat terveys, perhe ja ystävät, oma koti ja puhdas luonto. Eläintenhyvinvointi, puhdas kotimainen ruoka ja eettisyys näyttelevät suurta roolia, mutta kuljen tasaisesti kultaista keskitietä näissä asioissa. Haluan lapsia, haluan omakotitalon ja asua maalla, herätä joka aamu rakastamani ihmisen vierestä, vanheta yhdessä - sen sijaan farmariauto ja koira eivät kuulu välttämättömiin asioihin. Mutta minun elämän haaveet ovat niitä perinteisiä suomalaisia haaveita ja se riittää minulle.

Sen olen oppinut, että elämää ei voi suunnitella liikaa, silloin se pettää varmasti. Se luo myös epävarmuutta, jos kaikki ei menekään kuten olet suunnitellut. Toki jonkinlaista suunnitelmaa pitää olla, mutta ei liian tarkasti. Välillä on hyvä antaa virran kuljettaa. Ei myöskään kannata kehua saavutuksillaan ja ylpeillä turhia: elämä sakottaa siitäkin. Saavutuksistaan voi olla toki ylpeä, mutta kiitollisuus pitää muistaa myös.

Minun elämäni voi kuulostaa tylsältä ja tasapaksulta ja varmasti se sitä onkin. Se on kuitenkin sellaista elämää, josta pidän ja jossa olen onnellinen. Tulenko joskus katumaan, että en elänyt räväkämmin tai repäissyt kunnolla? Ehkä, en tiedä. Sen tiedän, että elämällä on annettavana vielä vaikka kuinka ja kaikki ne asiat tulee ottaa vastaan, olivat ne hyviä tai pahoja. Joskus on vaikea ymmärtää, miksi joku tahtoo luopua omasta elämästään lopullisesti eli tehdä itsemurhan. Milloin ihminen on niin syvällä pimeydessä, että ei tahdo enää nähdä, mitä elämällä olisi tarjota? Milloin loppuu usko siihen, että siellä voisi olla jotain hyvääkin? Lisäksi, onko se oman elämän hukkaan heittämistä, jos uhraat kaiken aikasi lapsille tai työlle? Korostetaanko tätä elämistä nykypäivänä liikaa, pitäisi osata sitä ja tätä, näin tavoitat hyvän elämän.. En tiedä, tätä sietäisi pohtia.

Lopuksi Leevin sanoin: "Elämä on pitkä puutelista, se silloin tällöin täyttyy suudelmista, elämä on elämää varten annettu ja se on ihanasti sanottu."



sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Onni

Kellä kulta, sillä onni.. Ja muita kliseitä. Tämä sana on ehkä yksi Suomen iskelmätaivaan aarteista ja sananlaskujen ehtymättömästä Graalin maljasta. Vai mitä sanotte näistä:

- Onni suosii rohkeaa
- Ei onni synny sellaisen saavuttamisesta, mitä meillä ei ole, vaan sellaisen arvostamisesta, mitä meillä jo on. (Koenig)
- Kell' onni on, se onnen kätkeköön

Ja sitä rataa. Lisäksi tämä on DNA:n puhelin liittymän nimi, Onni-hotelleja on olemassa, Valion lastentuotteissa on Onni puuroja ja vellejä ja mitä liekkään, Sokos hotel ketjuissa pyörii Onni orava niminen heppu ja sitten tämä on kaiken hyvän lisäksi miehen nimi, jota en itse voi sietää (sori vaan kaikki Onnit). Vaan eipä se nimi miestä pahenna jos ei mies nimeään ja sitä rataa.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Laiska.

'
Löysin Nolliksen ja Bemaryn blogista Tarina päivässä kuukausihaasteen. Liekkö tämä alunperin ollut Neon blogissa, en tiedä, mutta nyt se on myös minulla. Hommahan menee niin, että tuossa juoksevat numerot ja sanat ovat jokaisen päivän sanoja, ja niistä saa kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Haastavinta tässä kohtaa on se, että jaksan rustata tänne jotain jokaiselle päivälle, mutta ehkä tämä inspiroi ja piristää tätäkin blogiparkaa. Luonnollisesti aloitan kohdasta 6 ja sanana on Laiska, koska tänään on 6.4.. 


Laiska, tyhmä ja saamaton, lauloi Zen Cafe joskus ja minulla oli sellainen paitakin! Tosin paita on jo hävinnyt enkä koe laulua enää omakseni. Joskus sitä kokee itsensä laiskaksi, esimerkiksi nyt, kun istun näpyttelemässä tätä blogia ja alakerrassa remontoidaan.. laiskafiilis jatkuu tänään lisää, jätän työn raskaan raatajat tänne ja painun shoppailemaan kälyttären kanssa.

En kyllä tiedä, olenko oikeasti laiska. Mikä on laiskan ihmisen määritelmä? Missä vaiheessa sanotaan, että tuo on tosiaan niin laiska, ettei siitä ole mihinkään? Kun ei saa hallittua omaa elämäänsä? Kun ei lähde mukaan yhteisiin juttuihin? Kun ei jaksa siivota? Ei jaksa suorittaa?
Koska tykkään sananlaskuista hirveästi ja tykkään tyrkkiä niitä joka rakoon ja väliin, tässä pari laiskan sananlaskua:

- Laiskan hiki syödessä ja vilu työtä tehdessä
- Laiska töitään luettelee
- Laiska kuin lapamato (en tiedä onko lapamato oikeasti hidasliikkeinen?)

Laiska ihminen on kyllä jotain, minkä jokainen tunnistaa. Se pistää ärsyttämään, kun tyyppi istuu tasapersettä työnsä äärellä, eikä saa mitään aikaiseksi. Se kiehuttaa, kun ei kehtaa sanoa, että nyt jumalauta!! Työpaikalla laiskat ihmiset ovat loistavia delegoijia ja alan uskoa, että ne tyypit työskentelee aina johtotehtävissä, jotka ei kehtaa tehdä mitään itse. Samat heput jättävät tiskit kahvihuoneessa lojumaan ja häipyvät paikalta heti kun kello alkaa lähestyä pykäläänsä. Okei okei, näin voi toimia moni tehokaskin ihminen, esimerkiksi sellainen, jolla on oma elämä ja joka tahtoo poistua työpaikalta ajallaan.

Pieni laiskuus on silloin tällöin hyvästä, mutta tässä itsellä on kyllä opettelua. Olen enemminkin sellainen kofeiinin yliannostuksesta kärsivä hysteerikko orava, joka pomppii pitkin seiniä tekemässä ja höseltämässä. Silti joskus voi tuntea itsensä laiskaksi, mutta sitten ei pitäisi tuntea sitä huonoa omaa tuntoa sitää, että vetää lonkkaa. Hankala yhtälö, mutta erittäin opettavainen. Mieheke tarvitsisi oppintuntia laiskana olemisesta. Siinä on toinen superorava, joka ei malta olla lomallakaan puuhailematta jotain.

Joka tapauksessa, tämän päivän sana sattui kohdilleen, koska tänään ajattelin tosiaan olla laiska. Shoppailla, nauraa, syödä ähkyyn itseni jossain ja olla vaan. Ja unohtaa, että täällä voisi puuhailla koko ajan jotain pientä..

torstai 4. huhtikuuta 2013

Herkkulöytö

Löysin tänään kaupassa käydessäni ihan yllättäen itselleni uuden jutun sieltä. Biokian kuivatut marjat.
Kyllähän tässä on syöty aiemmin kuivattu ananasta tai muita etelän hetelmiä, mutta nuo marja (mustikka ja puolukka) ovat ehtaa kotimaista tavaraa. Tyrni ja karpalo olivat tuontikamaa ja suklaamarjat (en tosin syö suklaata) eivät saa joutsenlippua, koska suklaa on tuontisuklaata.

Hitsi miten kätevä keksintö! Kerään itse marjoja ja pakastan niitä, mutta kuivausta ei ole tullut kokeiltua kuin karpaloilla. Maku on hyvä ja aito, pakkauskoko kätevä ja käyttömahdollisuudet rajattomat! Tänään testissä kuivatut mustikat maitorahkan kanssa (tai jogurtin, riippuen siitä kumpi löytyy työpaikan jääkaapista kun en muista mitä sinne olen jemmannut...).

Sen lisäksi, että marjat tulevat Suomesta (paitsi muutamissa tuotteissa), tämä yritys myös toimii Suomessa. Pakkausselosteen mukaan tuo pussi sisältää mustikkaa 75 %, sokeria ja auringonkukkaöljyä. Hyvä hyvä, ainakaan tässä ei mainita E-koodeja eikä esimerkiksi rikkiä. Kuivattu hellävaraisesti ilmakuivureissa, kertovat nettisivut.

Olen tyytyväinen ja voin suositella :)

Kannattaa tsekata myös: http://www.biokia.fi/

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Hermoja raastavaa.

Makailen sängyssä selälläni, jalat voimattomina, selkä kipeänä, läppäri mahan päällä. Pää tuntuu kevyeltä ja ajatukset takkuaa. Olen vaihteeksi sairaana ja sekös raastaa hermoja!

Pääsiäisloma oli mukava ja touhua täynnä; tehtiin remonttia, näin rakkaita sukulaisia, ulkoilin... ja sitten maanantai-iltana iskee jälleen tauti. Yrjö Karjula tuntuu viihtyvän tänä talvena meillä, joskin hän ei ollut niin voimakastahtoinen kuin viimeksi. Vaan vei silti minulta hermot ja voimat. Eilen kuume huiteli jossain 39,2 asteessa, ei siis ihme jos oli vähän heikko happi. Illan mittaan se laski ja vakioitui 37,5 tienoille, tänään ei mittausten mukaan ole ollenkaan.

Hermot tässä menee. Miksi aina minä? Onneksi sain työt järjesteltyä niin, että niistä ei tarvitse huolehtia. Toivoa sopii, että tämä on nyt viimeinen tätä lajia, inhottava tauti, kuten varmasti kaikki tietävät.

Enni Mustosen tuotanto on viihdyttänyt minua, Vihreän kullan maan sain tänä aamuna päätökseen. Jaksoin raahustaa pyykkikoneelle ja pistää pyykin pyörimään. Kloriittipurkki odottaa, josko jaksan pestä koko huushollin.

Ja ulkona on mitä upein ilma. Voi kiukku.